Illinjuoksut 18062021

20.6.2021

Viikatemiehet alle hölökkärajan Illissä



Illinjuoksujen kirkonpenkin illan epistolassa olivat vahvasti kiiminkiläiset, jotka inisten tuppasivat ojentelemaan kärsiään ja imaisemaan naukun verta sisuksiinsa. Pohdittiin, kuinka voimakas noiden pikku riiviöiden  kiiminkiläisidentiteetti on, Kiiminki on kun nykyään Oulua. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että kiiminkiläisidentiteetti on vähintään yhtä sitkas, kuin päkkikankaalaisilla omansa. Eli kiiminkiläinen on kiiminkiläinen eikä oululaiseksi muutu. Oman pikantin lisänsä ne toki kulttuuripääkaupungin imagoon tuovat.

Kausikorttilaiset Arppa, Järvenpään Reksa ja Matti, Rekisteröitymätön, Välikankaan Antti ja Tiiron Matti ohella luovutivat kohteliaasti istuinsijan Haapaniemen Timpalle ja Heli-Hannelelle, jotka ovat valmentaneet KulttuuriKauppilassa residenssivieraana majailevan Tony Sjömanin hyvään iskuun. Suotta ei ole tällä palstalla hehkutettu Illinjuoksujen ja kulttuurin yhteyttä!  Illinjuoksut oli Tonylle  tuttu juttu. New Yorkin maratonilla oli kehuttu tapahtumaa vuolaasti. Kirkonpenkin väki toivoi näkevänsä residenssivieraina josaki välisä Etiopian ja Kenian hirmuja  ja vaikkapa Ingebrigtsenin velijekset. Ihan juoksun takia ei Tony ole ollut New Yorkissa. Mies on maalaillut isoja muraaleja kaupungin rakennuksiin ja suunnitellut kuvituksen American Express -yhtiön luottokorttiin.Tässäpä vihje Alamäelle ja muille alan yrittäjille. Monipuolisen kulttuurimiehen repertuaariin kuuluu juoksun ohella kitarasankaruus. Varsinaisena hommana Tonyllä on tehdä muraali Ouluun Raatin kentälle. Parempaa inspiraationlähdettä kuin Illinjuoksut ei siihen hommaan löyvy! Kirkonpenkin väki tarijoutu istuman mallina ihan ilimaseksi.

Rotokollavihkoon ilimaantui hyvä joukko nimiä. Muuan juoksija esitteli luuristaan Illinrannasta nappaamansa mahtavan lahanan kuvvaa. Oli niin iso, että Tiiron Matti usutti lahajottamaan ruovot Hintan Martoille kujelmatikuiksi ja suomut Turkansaareen kattopärreiksi. Direktoraatti Nööti, Ari, Arja ja kellomies piti ajatusta jalona nauttien välillä hevosmies-Heikin ja -Jussin synttärikakkua. Kiiminkiläiset ajoivat usean juoksijan SB:hen, kärjessä viilettäneet viikatemiehet Nikkasen ja Määtän alle hölökkärajan. Keskinäinen kisa vauhittaa. Pronssin nappasi aina varma Kirstinä. Harvemmin nähtyjä pistesijamiehiä olivat Illin nuorukainen Teemu, Puttaan hirmu Jussila ja Eelis Rankka. Vasikkasaaren juniori Patrik ja hiemen varttuneempi Kuokkanen kohensivat aikojaan eliittiin asti. Ilahduttavaa oli samassa kerhossa naisten hölökkärajaa kovasti lähestyvä Mari ja debyytin tehnyt Salla.

Sandströmistä on kehittynyt hurja kiritykki. Hiivala-Karjalan -akselilta saapunut Kakko ja Pennanen joutuivat antautumaan loppusuoralla ja Laurila-Harjukin pelastui vain niukasti. Holmi voi olla ylpeä kirivoitosta Tonystä. Puttaan pojista Jari oli tällä kertaan Veskua kiireisempi. Molempien mielestä inisevät verenimijät ovat iiläisiä eikä kiiminkiläisiä. Vesan perässä kipitti tyttötertsetti näppärät ajat hyvillä kireillä. Direktoraatti ihasteli harvinaista näkyä, kun pöngäkvartetti oli yhtä aikaa stadionalueella. Hänninen aiheutti pienen skandaalinpoikasen, kun aikoi kisata paksupohjaisissa saappaissa. Direktoraatti stoppasi yrityksen. Illinjuoksuissa ei kikkailla hiilikuituvahvisteisilla vieterikengillä oli ne sitten Niken, Adidasin tai Nokian. Matka taittui hyvin perinteisillä tossuillakin. Heinikoski kertoi livahtaneensa kisailemaan varkain, kun emännän silimä vältti. Rekon perässä SB:tä parannellut Jouni oli illan julkkis. Kotiperällä Kemiönsaaressa oli palanut iso liikerakennus, jonka mies hyvin tunsi. Roope hurjasteli kakkosella seiskaan ja Anni yllätti monet alittamalla komeasti cooperin.

Vitonen

1) Markku Nikkanen 16.44, 2) Jani Määttä 16.57, 3) Hannu Kirstinä 17.52, 4) Teemu Pyörälä 19.05, 5) Jani Jussila 19.16, 6) Eelis Rankka 19.29, 7) Petrik Mäenpää 19.38, 8) Pekka Kuokkanen 19.55, 9) Mari Patanen 20.21, 10. Salla Loukusa 21.07, 11) Pekka Laurila-Harju 21.13, 12) Thomas Sandström 21,18, 13) Hannu Kakko 21.21, 14) Niko Pennanen 21.26, 15) Minna Patanen 21.40, 16) Pauli Holmi 22.22, 17) Tony Sjöman 22,24, 18) Hilla Mäenpää 22.48, 19) Ville Nylander 22.57, 20) Jorma Puurunen 23.01, 21) Jari Meriläinen 23.03, 22) Jussi Tiiro 23.17, 23) Saana Backman 23.25, 24) Vesa Savolainen 23.45, 25) Marjut Vuorenmaa 24.43, 26) Kati Kuivalainen 25.05, 27) Heidi Lapinkangas 27.33, 28) Markku Hänninen 31.05, 29) Kalevi Heinikoski 32.08, 30) Reko Koskinen 32.12, 31) Jouni Hattunen 32.53.

Kakkonen

1) Roope Sassi 7.00, 2) Anni Pannanen 11.48.