Illinjuoksut 11062021

11.6.2021

Antti Mikkonen helteisen Illin haka

 

Illinjuoksuissa on juoksu aina lähellä muuta kulttuuria, onhan taphtuma parhaimmillaan huikean mieletön performanssi, jota väritti tällä kertaa Markku Nikkasen rap-voittoinen mökä. Kuokkasen Pekka toivoi ainakin juhannusviikolle Metsäkukkia, Saarenmaan valssia ja Jätkän humppaa. Illinsuvanto erottaa juoksupaikan Koskiniemen taidepuistosta. Suvannolla on kellunut jokakesäinen nähtävyys hieno hylije, joka poikkeaa reippaasti edukseen kunnan vaakunan kummallisesta otuksesta. Art Ii Biennaali oli tuonut tällä kertaa hylykeelle seuraa. Nimeltä tuntematon ympäristötaiteilija oli hommanut hirvenraavon. Mielettömän hieno kontrasti. Koskiniemen ympäristötaide astui askeleen eteenpäin, sillä taidetta voi nyt aistia silmien ja korvien ohella nenällä. Tämän hirvi-taideteoksenkin luonne on muiden ympäristötaideteosten lailla elää aikansa ja tuhoutua vähitellen. Hajuelämäys lienee teoksen loppuvaiheessa parhaimmillaan.

Juoksuja pidettiin myös toista Illin kulttuuritapahtumaa muistellen. Päivää vaille 50 vuotta tuli Operaatio Villikissasta, jota erityisesti Tiiron Matti muisteli lämmöllä kirkonpenkillä. Oli ollut paikalla ja kerännyt hurjan määrän pulloja, joita ei ollut edes itse tyhjentänyt. Hieman vanhemman polven entiselle nuorelle Pernun Heinolle Villikissa toi mieleen tien täyveltä keppanapullo käjesä junalta tulevat festarivieraat. Muistoissa oli Tikkasen lavan kovat menot, kun Lies-Esko veteli haitaria ja lauloi. - Kaikki se muistaa, ihimetteli Eevi vieresä. Kellomies toi jutut nykyaikaan. Kun kulttuuripääkaupunki Oulussa suunnitellaan ilimakitaramuseon perustamista, ollaan Päkkikankaalla keretty eelle. Pohojos-Iin työväentalolle on kylän historian lukuisten kurtunvetäjien kunniaksi perustettu Ilmahaitari-museo ja onhan Päkkikangas muutenkin vähän hanurista. Museoon voi käydä tutustumasa Halo-Paten tai Teppo-Tapanin opastuksella.

Kirkonpenkillä nähtiin Paason Pekan ja Rekisteröitymättömän vieresä Illinjuoksujen grand old man Taavi Kaikkonen Hilkka-rouvan kera. Taavi välitti direktoraatille Nööti, Ari, Arja ja kellomies entisen innokkaan illinjuoksijan rovasti emeritus Kyösti Elon siunaukselliset terveiset. Mies kuuluu olevan hyvässä tikissä. Milloin nähdään Illissä Palo-Pekan kanssa? Emeritus-posti Heinikoski oli kurvaillut paikalle läskisähköfillarilla. Tiiron Matti oli huolestunut, miten postille käy, jos sattuu vastamäesä tulemaan sähkökatkos. Ei muutako jalakamieheksi? Holmströmin puolitoista metriä korkiaa hauvaa ihimettelivät Kukkula ja Hiltula niin kovasti, että unehtivat juosta.

Avausviikon sankareista monet olivat uupuneet, mutta se ei himmennä Antti Mikkosen voiton arvoa, vaikka hölökkäraja jäi neljän sekan päähän. Mies oli monille outo, minkä vuoksi kerroin oli iso. Nikkanen jatkoi hopeaputkea ennen kokenutta Jukka Kauppilaa. -Vanhassa vara parempi, tiesi kirkonpenkin asiantunteva väki. Viime kesän tapaan jäi Ilari Jounila niukasti podiumin ulukopuolelle. Kunto on silti nousussa, sillä viimevuotinen aika parani neljä sekuntia. Nööti räknäsi, että hölökkäraja poksahtaa rikki juhannuksen alla v. 2032. Kujala oli taas pisteillä ennen Parkkista, jonka Irma kertoi harhailleen keväällä Billnäsin kirvesmetsissä. Kokenut Kitti piti nuorison ja Kuokkasen takanaan. Naisoletettujen osuus oli laimea, mutta Illin debytantti Anni Huuha antoi vakuuttavan näytön. Holmi kukisti hurjassa kiritaistossa Sandströmin kielenmitalla ja Perttulan vähän reilummin. Kirjailijaksi ruvennut Aki jäi viimevuoden debyytistä maagisiksi tulleet neljä sekuntia. Puttaan herruuden vei tällä kertaa Savolainen. Reko kiitteli halausten kera Anettea hyvästä vetoavusta, joka auttoi jättämään Jounin. Nuori Emilia oli kympän nopeampi kokenutta Heliä.

 

 

Vitonen

1) Antti Mikkonen 17.04, 2) Markku Nikkanen 17.32, 3) Jukka Kauppila 17.42, 4) Ilari Jounila 17.46, 5) Kyösti Kujala 18.29, 6) Ville Parkkinen 18.52, 7) Hansi Kitti 18.57, 8) Matias Uusitalo 19.20, 9) Patrik Mäenpää 19.53, 10) Pekka Kuokkanen 20.16, 11) Teemu Kangasharju 20.45, 12) Marko Ruokokoski 20.50, 13) Anni Huuha 20.52, 14) Rauno Holmi 21.37, 15) Thomas Sandström 21.37, 16) Jouko Perttula 21.30, 17) Aki Huovinen 22.36, 18) Jukka Palokangas 22.42, 19) Vesa Savolainen 23.36, 20) Jari Meriläinen 23.42, 21) Ari Suorsa 24.03, 22) Jussi Tiiro 24.04, 23) Jorma Puurunen 24.48, 24) Anette Holländer 31.57, 25) Reko Koskinen 35.07, 26) Markku Hänninen 35.43, 27) Jouni Hattunen 35.48.

Kakkonen

1) Emilia Hakasalmi 9.32, 2) Heli Vierto-Suorsa 9.42.