Niukkoja hölökkärajan alituksia Illissä
Syksy painaa päälle Illinjuoksuissakin. Usiampi oli vetänyt jalakaansa tamppahousut, ei toki lämminveriset juoksijat. Direktoraatissa Nöötin ja kellomiehen kanssa touhunneella vakituisella varamiehellä Tiiron Matilla meinasi kylymätä hyppysiä ulukokausteen vihkon kans. Homma toki käytti vuosien kokemuksella. Kirkonpenkki oli vetänyt porukkaa laijasta laitaan. Vode oli luvannut Tiiron Matille jo viikolla saapua paikalle. Iltapuhde sujui sanansa mittaisella miehellä rouvan kanssa mukavasti penkin päässä. Vieressä kökötti naapurinsa Marja-Leena. Toisessa päässä istuksivat nestor Kamsulan Leke ja Lies-Arppa.
Tunnelmaa piti yllä kuten aina Matti von Backman, joka oli saapunut toisen Jakkilan Matin, nahkisen pyytäjä Järvenpään kyytisä. Von Backman muisteli nuorempana Lontooseen tekemäänsä ekskursiota. Soho oli tullut tutuksi ja sen näyteikkunoissa oleva elävä tarjonta. Järvenpään Reksa toppuutteli kertomasta reissun tarkempia yksityiskohtia, vaikka penkkinaapurit olivat kovin kiinnostuneita. Rekisteröitymätön muistutti von Backmania, että elettiin Pride-viikkoa, mikä raatatessa pitäisi ottaa huomioon. Von Backman harmitteli, ettei Päivi Räsänen ollut joutanut kirkonpenkille. Hänellä tiedettiin olevan kovastikin sanottavaa viikon teemasta. - Olishan tuo ollu mukava kuulla Päiviltä päivän epistola, tuumaili von Backman luonnehtien Päiviä simsakaksi pimuksi.
Stadionia sävytti Markku Nikkasen soittopelin musiikki. Jonkun mielestä kyseessä oli Hesarin edesmenneen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon nimittämä mökämusiikki. Heikinheimo menetti elämänhalunsa, kun pesäpallo-otteluissa oli alettu soittaa mökämusiikkia. Hän kieriskelisi haudassaan, jos olisi elänyt. Juoksijajoukko oli sen verran nuorta, että musa vain nostatti henkeä. Kisassa nähtiin ilahduttavasti kovia ja onnistuneita taistoja kaikkia mahollisia hölökkärajoja vastaan. Limingan maajussi Jani Määttä piipahti potunoton lomassa Illissä. Jalaka ei ollu kankia. Hölökkäraja puhkesi sekunnilla.
Kallio-kokon Riitta oli tuonut taas oman ja Matelan Sepon tallin nuorisoa Illiin. Jäläki oli hurijaa. Monitalentti Niklas Moilanen paransi edellisestä viikosta lähes 50 sekkaa. Hölökkäraja jäi vaivaisen viiden sekunnin päähän. Lähellä oli myös tuloksekkaasti koiraansa treenaava Illin isäntä Hiltula. Sessa haukkuu jo sujuvasti niin teeriä kuin porojakin. Hurjasti kirinyt Kirstinä jäi SB:stä vain kuusi sekuntia. Atte Ylipahkala hurautti komeasti uudelle minuutille eikä ihime. Geenit on kunnossa, kun niitä on Machariuksen kastamilta olhavalaisilta ja tuhansien vuosien taakkaa Kierikistä. Atte pyöräilee alakuverryttelyksi Oulusta Illiin ja kisan päälle takaisin. Ei ihime, että kirkonpenkin Vode, joka tunnetaan pitkien reissujen pyöräilijänä, alkoi fanittaa Attea välittömästi.
Pitkiä reissuja liikkuu viimeisen pistesijan napannut Ylirannan nuorukainen Roopekin rullasuksilla, tuloksena PB. Muu eliittiporukka oli kokeneempaa sakkia. Jani Jussila teki hienoa jänishommaa auttamalla Riitan tallin neitokaisen Meerin ja lukuisia kertoja kinttaalle juokseen Marin feminiinien hölökkärajan alle ja samaan pomssiin Lumijoen nuorukaisen Saarelan enkkariin. Kujalan Kyösti teki mestarityön sekunnin tarkkana jäniksenä ja veti rookie Laurilan tavoiteaikaan. Illan sensaatio oli Puurunen huippuajallaan. Kirkonpenkillä alettiin supattaa dopingista.
Pohosjos-Iin kyläyhistyksen aiheesta ympäristöpalakitulle Sieväsen Anitalle lähetettiin arkistoitavaksi Hokkosenharijun miesten Jakku-Jarin ja Koistisen Mikan huippujuoksut. Kirkonpenkillä veikattiin valamentajaksi Sarkkisen Ristoa. Kyseltiin myös, milloin Mikan velipojat Antti ja Jouko starttaavat? Kapustan Kalskeen Aimo Veteläinen ja Tapio Manninen tekivät kesän debyytin. Manninen sanoi heidän lopettaneen treenaamisen kevättalavella, kun tuli tieto olympialaisten perumisesta. Ovat keskittyneet syömiseen, jotta jaksavat treenata ensi kesää varten. Kapustan kylän tyttöjäkin kaivattiin Illin viivalle. Kyseessä ovat CatCat. Matti Korvala paransi taas enkkaria minuutilla. Tapionkylän juoksutulevaisuus näyttää valoisalta. Jounin sinni ei riittänyt Pameloilla Mannisen huippukirille, mutta Reko pysyi vielä takana.
Kakkosella pinkaisi kärkipari Konsta ja Ilari alle juniorien hölökkärajan kasin. Konsta vei voiton Mökkiperän lähiöön. Paason Jussin juoksuperinteille löytyi kelpo jatkaja. Ilari on tunnettua urheilijasukua. Oli ilahduttavaa nähdä Illin kakkosella kolme reipas salibandy-nuorukaista Ville, Joonas ja Matias. Pojilla ei happi lopu pelin tuoksinassa. Nuorukaisten seassa kipaisi Riitan tallin Jasmin kelpo ajan. Silja ja Oona kävivät kovat kirikisan, josta tuloksena molemmille hienot enkkarit. Attekin pisteli alle cooperin.
Vitonen
1) Jani Määttä 16.59, 2) Niklas Moilanen 17.05, 3) Arto Hiltula 17.10, 4) Hannu Kirstinä 17.35, 5) Atte Ylipahkala 17.49, 6) Roope Sassi 18.19, 7) Lauri Päkkilä 18.34, 8) Heikki Tiiro 18.37, 9) Toni Backman 18.56, 10) Jani Jussila 19.50, 11) Lauri Saarela 19.54, 12) Meeri Korhonen 19.58, 13) Mari Patanen 19.59, 14) Pertti Laurila 20.58, 15) Jorma Puurunen 21.11, 16) Aki Huovinen 21.15, 17) Minna Patanen 21.51, 18) Jari Meriläinen 22.18, 19) Jari Jakku 22.19, 20) Vesa Savolainen 22.28, 21) Jusi Tiiro 23.10, 22) Mika Koistinen 25.13) 23) Aimo Veteläinen 26.41, 24) Matti Korvala 27.45, 25) Tapio Manninen 30.25, 26) Jouni Hattunen 30.43, 27) Reko Koskinen 32.32.
Kakkonen
1) Konsta Kyröläinen 7.50, 2) Ilari Klasila 7.59, 3) Ville Halonen 8.17, 4) Jasmin Ahola 8.20, 5) Joonas Korkalo 8.21, 6) Matias Holappa 8.31, 7) Silja Majava 8.44, 8) Oona Pesämaa 8.45, 9) Atte Backman 11.53.
|