Illinjuoksut 04092020

6.9.2020

Makkaraton makkarapäivä Illissä

Elisa Webmail :: Illinjuoksut 4.9.

Syyskuun ensimmäinen Illinjuoksu juostiin makkaran päivänä. Makkara on monelle Illissä kävijällekin tuttu eines, jonka historia ulottuu kauas. Se on saanut nimensä 1200-luvulla eläneen tunnetun saarnaajan Pyhän Machariuksen mukaan. Macharius oli herätyksen kokenut kyproslainen miekkonen. Hän oli erityisen perso äitinsä valmistamalle sian suoleen tehdylle lihatuotteelle, jota alettiin kutsua hänen nimensä mukaan makkaraksi. Maamme kirkkohistoriassa on jäänyt vähälle huomiolle se, että Macharius kierteli levittämässä uskon sanomaa jopa Suomessa.

Ei ole varmaa, onko Macharius käynyt Illissä, ei ainakaan juoksemassa, mutta Iihin hänellä on vahva yhteys. Muhojokivarressa on Makkarakangas. Se on saanut nimensä siitä, että Pyhä Macharius kastoi ensimmäiset olhavalaiset kristinuskoon Muhojoessa. Macharius yritti kastaa myös Muhojoen eteläpuolella asuvia päkkikankaalaisia, mutta nämä olivat kovin uppiniskaisia eivätkä erityisen vastaanottavia ja ovat siksi vieläkin vähemmän hengellisiä, osa suorastaan pakanoita.

Makkara kuuluu nykyään elimellisesti urheilutapahtumiin. Illinjuoksuissa ei ole toki tarjolla makkaraa, koska ihmiset ovat mukana tapahtumassa niin herpaantumattoman intensiivisesti, ettei makkaransyönnille ole rääpyä. Pallopeleissä on makkaran ohella oluttelttoja, jotta katsojille ja pelaajille ei tulisi vieroitusoireita pitkän urheilutapahtuman takia. Illissä ei ole tarjolla oluttakaan, vaan on satsattu retriittiin kirkonpenkillä, jolla ei tarjota edes ehtoollista ja öylättiä.

Jakkilan Mattien poissaolo ihmetytti kirkonpenkillä. Lies-Osmo arveli poikien joutuneen koronakaranteeniin ja sukukaima Arppa nyökkäili vieressä. Rekisteröitymätön veikkasi Järvenpää Matsonin päästävän nahkisia merrasta ja von Backmanin tormanneen karaokeen. Taavi rouvineen alkaa olla vakio asiakas, kuten ennen vanahaan. Majan nurkalla nähtiin Holmström ja Itämaan tietäjä. Kelteri kehui Illin kylänvanhimmalle patriarkka Haataiselle hienoa sijaa 33 SM-keskipitkillä ja Haatainen huimia hillareissujaan. Ronkaisen Markuksen pystykorva haukkui kaikkea liikkuvaa. Roposen Tonin viksu jenkkikoira piti räksyttäjää muokkamaisena maalaistollukkana.

Oli Illissä toki tarjolla lenkkiäkin, vitosta ja kakkosta, joita tarjosi direktoraatti Nööti, Ari, Arja ja kellomies. Kellomies oli osallistunut makkarapäivän viettoon paistamalla aamulla Mäntyselän kodalla makkaraa. Direktoraatin lenkit kelpasivat lukuisille kansalaisille. Limingan viikatemiesten pehtoori Jorma Jokela oli antanut rokulia porukalleen. Potunotto saa vielä oottaa ja vilija tuleentua. Niinpä vappaalle päässeet maajussit miehittivät keulapaikat molemmilla lenkeillä.

Katsomo ootti Samuli Hussalta jopa reittiennätystä, mutta nyt oli vain treenijuoksun aika. Renkipoika Aarre Paukkeri kirmaisi heinien polokemiselta kankeilla koivilla hopealle. Pronssin otti Illin isäntä Niemelä. Nousukuntoinen Kirstinä tekaisi perässä SB:n ja hiihtoniilo Matias PB:n jättäen kirissä kokeneen Eskelisen. Uusina tulokkaina eliitissä nähtiin nuoret hurjat palloilujen monitaituri Niklas Moilanen ja Atte Ylipahkala. Hevosmies-Heikki sai ravata kaikesa rauhasa, kun ei tarvinnut jänistää kettään eikä kiritappiokaan uhannut. Juniori Roope jätti Kemin miehen Kuuselan eliitin ulkopuolelle.

Tuomas oli Ronkaisen veljeksistä etevämpi, vaikka henki oli tiukilla. Markus on ryhtynyt Lapin pojaksi, vaikka ei olekaan Heinivahon laulun tavoin juurta noitain. Kakkosella alkanut aika jäi harmittamaan, ehkä myös Meeriä, jolla oli kyseessä hölökkäraja. Kallio-Kokon Riitta kannusti hurjasti Riina Ilvesluotoa, joka kukistikin kokeneen Puttaan Savolaisen, vaikka tämä hurjasteli PB:n. Kuivalaisilla jatkui isännän komento. Miten lie Kumpuloiden laita? Erkki juoksi ja Maija keskittyi isompiin geimeihin tulemalla Illiin hengen nostatukseen. Ninan ja Timon touhu vaikutti sopupeliltä, mikä on perjantai-iltana toki hyvinkin suotavaa. Reko tempaisi huikean kirin, mutta sen verran myöhään, että Jouni vei päänahan.

Kakkosella mentiin ennen näkemättömän hurjaa kyytiä. Viikatemiesten juniorikaartin Helander jäi vain kipeneen kuuden minuutin haamurajasta. Luoma piti enkkarin tehneen nuorukaisen Aapon takanaan. Sitten nähtiin hurja otatus kasin alle. Jimi Kenttälä tunnetaan vaikka mistä lajista. Tällä kertaa kuluki juoksu. Ida alitti haamurajan ja iskä unohti vasta revityn hampaan kivut. Sessa heilutti häntää. Jerellekin alkaa kasi olla paperia. Emilia vetäisi reippaasti uudelle minuutille eikä se kaukana ollut Neallakaan, jolta sujuu aitajuoksukin.

Vitonen

1) Samuli Hussa 15.16, 2) Aarre Paukkeri 16.49, 3) Hannu Niemelä 17.19, 4) Hannu Kirstinä 17.29, 5) Matias Uusitalo 17.34, 6) Matti Eskelinen 17.38, 7) Niklas Moilanen  17.52, 8) Atte Ylipahkala 18.09, 9) Heikki Tiiro 18.42, 10) Roope Sassi 19.06, 11) Teuvo Kuusela 19.08, 12) Tuomas Ronkainen 19.13, 13) Pekka Kukkula 19.20, 14) Pekka Kuokkanen 19.38, 15) Otto Passoja 19.54, 16) Markus Ronkainen 20.16, 17) Meeri Korhonen 20.24, 18) Saaga Sassi 21.13, 19) Miia Heikura 22.11, 20) Jari Meriläinen 22.16, 21) Riina Ilvesluoto 22.23, 22) Vesa Savolainen 22.24, 23) Kariina Kauppinen 22.43, 24) Jussi Tiiro 23.26, 25) Pekka Kuivalainen 24.06, 26) Kati Kuivalainen 24.18. 27) Erkki Kumpula 24.25, 28) Nina Similä 27.57, 29) Timo Räty 27.58, 30) Jouni Hattunen 30.48, 31) Reko Koskinen 31.50.

Kakkonen

1) Johannes Helander 6.03, 2) Eetu Luoma 6.40, 3) Aapo Mäkiniemi 6.44, 4) Jimi Kenttälä 7.48, 5) Ida Roponen 7.57, 6) Jere Viinamäki 7.58, 7) Emilia Hakasalmi 8.52, 8) Nea Palokangas 9.01.