Illinjuoksut 28082020

30.8.2020

Naisväki piti hölökkärajjaa pilikkanaan Illisä

Illinjuoksuissa kävijät ovat panneet merkille haukiputtaalaisten runsaan osanoton niin kisassa kuin katsomossa. Nytkin oli juoksijoista hyvinkin parikymmentä prosenttia. Puttaalaisten hakeutumisessa Illin tunnelmiin on karu syy. Kylän kansalaiset ovat joutuneet olemaan vuosikausia alistettuna Oulun julman ikeen alla. Ei  ole ihime, että ihiminen lähtee perjantai-iltana iloisen leppoisaan Illiin, jossa kansalaisia ei alisteta eikä ihimisiltä viijä kouluja tai muita elinehtoja. Vain Yleltä saatu titteli Suomen rumimmasta kylästä on tuonut kesän aikana lohtua Puttaan alakuloon. Sitä titteliä eivät ouluIaiset vie. Illissä käynti selvästi voimaannuttaa Puttaan kansaa.

Kirkonpenkin harras väki, Lies-miehet Arppa ja Osmo, Jakkilan Matit Järvenpää ja von Backman, Pietikäisen Esa, raitis urheilija Reksa ja rekisteröitymätön ovat panneet huolestuneena merkille puttaalaisten ankeuden. Joku vertasi hengellisesti heidän asemaansa israelilaisten vanhan testamentin aikaiseen orjuuteen Egyptissä. Nyt vain odotetaan pelastavaa Mooses-lasta laskemaan Kiiminkijoessa kaislakehdossa alavirtaan.

Iloisempaa fiilistäkin oli kirkonpenkillä. Hattusen Jouni oli täyttänyt vuosia ja von Backman luonnollisesti viritti onnittelulaulun. Mies tunnetaan yleensä tulisena tangon taitajana, mutta nyt kuultiin tuore ja voimakkasti jatsahtava versio maailman kuluneimmasta biisistä. Paikalla ollut Toni Roposen ummikko amerikan englannilla haukkuva sessakin herkistyi kuuntelemaan von Backmanin fraseerausta miettien, että Sinatrako?

Laulaja itsekin oli täyttänyt vuosia. Rekisteröitymätön kyseli huolestuneena tietäen von Backmanin Iin tavoitelluimmaksi poikamieheksi, että lauloiko ees kukkaan? Von Backman kertoi laulaneensa itse peilin eessä. Peilikuva oli kumartanut ja lausunut: - Kiitos Matti!  Koska elettiin puunhalausviikkoa, oli von Backman halaillut juhlapäivänä Ellalanmutkan komeita koivuja ja paria petäjääkin. - Ei tarvinnu välittää turvavälleistä. Juoksijoillekin oli baanan  varrella tarjolla salskeita petäjiä, sulokkaita koivuja ja kiehtovia haapoja halattavaksi. Runsas joukko enkkareita perantaneita kävi kisan jälkeen halailemassa kiitollisina erityisesti ihanasti havisevaa komeaa haapaa.

Paikalla nähtiin Taavikin rouvinen. Taavi vilkaisi jurykoppiin todeten tyytyväisenä Nöötin, Arin, Arjan ja kellomiehen hoitelevan direktoraatin hommat mallikkaasti. Illan kisa oli ennätysten juhulaa! Hameväki iski hurjana kuin Justiina hölökkärajan kimppuun. Kun ukoista voittaja Matti Korhonenkin jäi kolmen sekunnin päähän omastaan, hurahti naisten rajan alle kolome ja nelijäskin oli kinttaalla. Illan kakkoseksi kirmaisi hurjalla ajalla puttaalainen lupaava hiihtäjätyttö Riitta-Liisa Roponen. Entinen enkkari parani rutkasti. - Tuolla tytöllä tullee suksi huilaamaan ens talavena, ihasteli alan mies Järvenpään Reksa kirkonpenkillä. - Mihin vielä ehtiikään, aprikoivat muut.

Illin isäntä Hiltula otti rutiinipronssin, mutta joutui tempomaan hurjan kirin pitääkseen PB:n tehneen hiihtolupaus Matias Uusitalon takanaan. Toni Roponen kyseli, onko sukua denveriläiselle hiihtäjälle  Matt Newhouselle? Hevosmies-Heikki nöyrtyi jälleen kiritaistelussa, tällä kertaa Mika Kauppiselle, joka aika Illiin ilmaatuessaan tormaa eliittiin. Nyt olisi Heikin syytä ottaa treeniohojelmaan Jouko Elevaaran patentti sontakärryjen veto.  - Jos sie tarttet hyvvää  jänistä 18.40-18.50 -vauhtiin, niin täs siul on sellanen, totesi Mika. Ennätystehtailuun liittyivät Puttaan Hinttala ja Vasikkasaaren mielettömän huikea nuorukainen Patrikki. Sorviston sisaruksista Ella vetäisi  hölökkärajan alle ja Vilma niukin naukin yli. Saaga toteutti Nöötin keväisen roknoosin hölökkärajan alituksesta ja heti reilusti. Perässä kilvoittelivat Kerälä, Jussila ja Paavola PB:hen.

Ennätyslinjaa jatkoivat yhteistuumin juosseet emeritus dj. Hänninen ja quiz man Aki uudelle minuutille. Vaan mitä kärmeskeittoa oli syönyt Artsi? Semmoinen aikaparannus, että kellomies tuijotti uskomattomana nauristaan. Kovasta ajastaan huolimatta jäi Puttaan Savolainen kuin se entinen nalli kalliolle. Hurjia PB:itä jatkoi myös hevosmies-Jussi. Esa Kaveri ja Juha Pernu debytoivat sopuisasti, mutta Nöötin maalikamera löysi eron. Harmittavasti petti myötämäkiluistelija Jessen polovi. Tapion edustaja Matti Korvala paransi huikeasti toista minuuttia ja personal traileri myhäili tyytyväisenä. Jounin synttärikaukun tankkaus toi superkompensaation ja SB:n tasa-ajalla. Siinniä Pameloille, niin ajasta lähtee puoli minuuttia.

Aleksi alitti kakkosella kasin haamurajan ja piti Idan, Saagan, Hetan ja pikkusisko Emilian herran nuhteessa. Kaikki reippaasti alle kympin. Saagalle ennätys, minkä ystävä Sofia onneksi ikuisti videolle.

Vitonen

1) Matti Korhonen 17.03, 2) Riitta-Liisa Roponen 17.28, 3) Arto Hiltula 17.40, 4) Matias Uusitalo 17.41, 5) Mika Kauppinen 18.45, 6) Heikki Tiiro 18.46, 7) Jukka Hinttala 19.17, 8) Patrik Mäenpää 19.23, 9) Ella Sorvisto 19.34, 10) Roope Sassi 19.36, 11) Saaga Sassi 19.47, 12) Jori Kerälä 19.52, 13) Jani Jussila 19.58, 14) Vilma Sorvisto 20.08, 15) Janne Paavola 20.22, 16) Markku Hänninen 20.54, 17) Aki Huovinen 20.57, 18) Jari Meriläinen 21.54, 19) Arto Hand 22.25, 20) Vesa Savolainen 22.37, 21) Jussi Tiiro 23.13, 22) Timo Turpeinen 25.39, 23) Esa Kaveri 27.46, 24) Juha Pernu 27.46, 25) Matti Korvala 28.40, 26) Jouni Hattunen 30.00. Kaksi DNF

Kakkonen

1) Aleksi Vuorma 7.53, 2) Ida Roponen 8.06, 3) Saaga Pesämaa 8.27, 4) Heta Mäenpää 9.22, 5) Emilia Vuorma 9.50.