Illinjuoksut 03072020

6.7.2020

Evilännäköinen mies Illinjuoksun voittaja

Heinäkuun ensimmäiset illinjuoksut pidettiin Teemu Selänteen 50-vuotispäivänä. Teemu Selänne on Yhdysvalloissa asuva maahanmuuttaja, jota Donald Trump ei ole karkoittanut ainakaan vielä. Teemu Selänne ruukaa pelata innokkaasti tennistä. Nuorempana hän tykkäsi jääkiekosta. Entinen pakki Matti Tiiro tykkäsi vähän huonoa, kun ei ollut saanut kutsua synttäreille. Teemu Selänne on ollut kova automieskin. Ajoi kerran Kalervo Kummolan autoon pahki.

Nytkin oli kertynyt puolen sataa intersektionaalista juoksijaa. Direktoraatilla piisasi kiirettä. Nöötillä oli komeat Ladan sponsorihousut, jota moni tuntui kajehtivan. Arja oikaisi illinjuttujen kirjoittajaa sen verran, että Marilynin hame nousi korviin Kesäleskessä eikä Piukoissa paikoissa. Sori siitä, sanoisi Stubb. Ari oli ihimeisään, kun jurykopista oli viikolla häipyny sekuntaattori. Illisä ei ylleensä ole pitkäkyntisiä.

Kirkonpenkillä kärvisteli tuttua seurakuntaa nestori Leken johdolla. Arppa oli pyöräillyt Puttaalta, mutta Nymanin Eikka oli ajellut tällä kertaa nelirattaisella. Taskisen Harry ja Pietikäisen Esa istuivat penkin etelälaijalla ja oli siinä Marja-Leenakin. Viinamäen Olli oli tuulensuojasa nurkan takana. Tuttu Matti-trio Tiiro, von Backman, Järvenpää nähtiin keskellä penkkiä. Von Backman toivotti paikalle piipahtaneen neljännen Matin, Illinsaaren kylänvanhimman Haataisen tervetulleeksi puhutellen tätä kunnioittavasti patriarkaksi. Patriarkka reenaili Litokairan hillareissuja varten. Iin takametsät ramunneelle hillamiehelle oli outo asia, että Iin syvänmaalla on ollu muslimiyhdyskunta, josta muistona Halal-järvi. Arkeologit eivät ole vielä löytänet moskeijan jäänteitä.

- Häh, onko Tommi Evilä tullu Illiin, kuului katsomosta, kun vitosen kärki syhkäsi Pameloille. Kovasti oli samaa luukkia poninhäntineen, mutta tuttu Viikatemies Markku Nikkanenhan se  päästeli voittoon. Paineet olivat olleet kovat, kun oli lyönyt  veikkaa isäntämies Jani Määtän kanssa. Määttä yrittänyt viikolla uunottaa Nikkaselta koivet jummiin tonnin vedoissa. Voittaja eppäili Määtän doupanneen ennen juoksua puolukalla terävoitetyllä tyrnäväläisellä. Määttä, jolla on iso osa pyöröpaaleista vielä pyörittämättä, kummasteli aikaansa. Jo kolmas kerta 16.27. Edelliset kerrat 2012 ja 2015. Tarkka poika!

Kolmantena ehti hölökkärajan alle samoja Lakeuden isäntiä edustava Joona Holappa. Vesi maistui taas Limingan pojille vessan hanasta. Direktoraatin luvalla täyttivät vielä lähtiesä puolentoista litran pullot. Direktoraatti päätti ilmoittaa kunnan tarkastusltk:n pj:lle Reijo Kehukselle, että ei ihimettele vesilaitoksen kulutuspiikkiä. Eskelinen hyytyi podiumin ulkopuolelle ennen Illin isäntä Hiltulaa, joka juoksi taas sen verran, että näytti punaisten lenkkarien kantapäitä viikatemies Korhoselle. Hevosmies-Heikki oli hommannut jänekseksi Oravamäen Maijan. Jänes oli viriällä päällä ja hurjasteli kovalla ajalla eliittiin, missä nähtiin  myös tutut naamat Ylönen ja Päkkilä.

Mielettömään menoon äityneen Teemun takana tuli illan sensaatio Päkkikankaan Kukkula. Yli-Iin coopperi oli herkistänyt menon sairaan kovaksi. Kaupungissa monella vauhti paranee.  Backmanin Toni tekaisi enkkarin ja juoksee yli 19. aikoja vain nimimerkillä. Superkompensaatio päällä vetäisi Roope uudelle minuutille. Limingan emäntä Kirsi läheni hölökkärajjaa puolella minnuutilla. Palukan Eilan paimentamat Juho Palukka ja Ari Punkkinen tekivät oivat debyytit. Aki tasoitti voitot taisteluparinsa Marcuksen kanssa. Puttaan kokenut Meriläinen parantelee aikojaan huikealla menolla. Jokohan emeritua-posti hurauttaa alle puolen tunnin seuraavalla kerralla, kyseltiin kirkonpenkillä.  Jouni ylsi SB:hen, vaikka päivitti facebookin Mördarbackenin päällä.

Kakkosella oli ilahduttavasti nuorisoa. Mahtaa entinen mestarihiihtäjä Suutarin Raimo myhäillä, kun Vasikkasaaren perinteikkään urheiluperän nuorukainen Patrik tekaisi kovan ennätyksen kukistaen hurjalla spurtilla Veikko Holapan. Sorviston neitokaiset tunnetaan hiihtoladuilta. Aikaparannus viimesyksyiseen oli merkittävä. Maailmanmatkaaja Jere seikkaili tyttöjen seassa normiaikaan. Heta taisi olla Neealla paimenena, mutta Anni ei jaksanut ootella Katariinaa. Romuska vei Rekon päälle cooperin.

Vitonen

1) Markku Nikkanen 16.18, 2) Jani Määttä 16.27, 3) Joona Holappa 16.58, 4) Janne Eskelinen 17.21, 5) Arto Hiltula 17.30, 6) Tatu Korhonen 17.36, 7) Matias Uusitalo 17.49, 8) Maija Oravamäki 17.45, 9) Sakari Ylönen 18.14, 10) Lauri Päkkilä 18.17, 11) Teemu Pyörälä 18.22, 12) Pekka Kukkula 18.25, 13) Heikki Tiiro 18.31, 14) Toni Backman 18.45, 15) Roope Sassi 18.53, 16) Teemu Kangasharju 19.19, 17) Marika Krohns 19.25, 18) Pekka Kuokkanen 19.35, 19) Markku Loukusa 19.54, 20) Jani Laine 20.02, 21) Juho Palukka 20.26, 22) Kirsi Kivelä 20.35, 23) Toni Latvamäki 20.46, 24) Viljami Pennanen 20.50, 25) Aki Huovinen 21.13, 26) Markku Hänninen 21.17, 27) Timo Krohns 22.26, 28) Saaga Sassi 22.02, 29) Niko Pennanen 22.14, 30) Jari Meriläinen 22.18, 31) Tuuli Tuovika 23.13, 32) Vesa Savolainen 23.32, 33) Marjo Vesala 23.35, 34) Ari Punkkinen 24.50, 35) Saila Kotila 25.01, 36) Kalevi Heinikoski 30.23, 37) Jouni Hattunen 32.30.

Kakkonen

1) Patrik Mäenpää 7.34, 2) Veikko Holappa 7.35, 3) Ella Sorvisto 7.38, 4) Vilma Sorvisto 8.00, 5) Jere Viinamäki 8.18, 6) Saaga Pesämaa 8.55, 7) Emilia Hakasalmi 9.08, 8) Heta Mäenpää 10.34, 9) Neea Mäenpää 10.35, 10) Elias Dahl 11.35, 11) Anni Pennanen 11.37, 12) Reko Koskinen 12.47, 13) Katariina Pennanen 16.07