Illinjuoksut 23.8.2019

26.8.2019

Illin ilimasto passeli - Kyösti Kujala voittoon

 

Ilimoja pitelee ja niistähän kovasti puhutaan, Iissä ihan valtakunnallisesti areenalla. Kyllähän se piteli tänäkin perjantaina.  Vedenjumalatar Esteri piti luukkuja auki iltapäivään saakka. Vaan Illinjuoksuissa ei satele. Sievä ilima hommattiin nytkin ja siinä siivellä Huilingin voorumille. Ilimastojutut raatauttivat kirkonpenkilläkin. Joku kerettiläinen piti koko asiaa tyhyjänä vouhotuksena muistuttaen, että "hän säät ja ilmat säätää", turhaan niihin on ihimisen sekkaantua. Raatit saivat kiivaan sävyn, kun Mukavan Paikan Wanhaisäntä saapui. - Ilimiselevä rotesti, lausahti Tiiron Matti. Wanhaisäntä oli jättänyt sähköpyörän liiteriin ja herrasteli autolla Illiin. - Turhaan ne lapsukaiset valoja sammuttelevat kouluisa, kun aikuiset saastuttaa - vai oliko autossa saastuttamatonta moottorikelekkapensaa.

Väkeä huolestutti ilimaa  enemmän urheilukentän kohtalo. Se on kuulemma rakennettu metrin väärään paikkaan. Kentälle on tehty entisen tilalle veres ajanottopaikka, mutta maali on siitä vähän puolesa. Ensimmäisisä piirustuksisa koppi oli ollu toistakymmentä metriä ennen maalia. Ois siinä tullu satasella kovia aikoja. Urheiluväellä on nyt eesä mittavat talakoot, kun kenttä häätyy siirtää metrin verran ittään päin.

Paikalla olleet lukuisat urheiluhenkiset koirat eivät perustaneet ilimoista tuon taivaallista. Mauritz Kuusikon svenska-skällande Nasse oli ollut lomalla ja palasi Illiin, jossa oli kovasti nuuskittavaa ja merkattavaa taannoisen koiranäyttelyn jäliltä. Jarmo Holapan koiranuorukainen yritti innokkaasti soittaa suuta Nallelle, mutta rauhoittui, kun direktoraatti Nööti,  Ari, Arja ja kellomies näytti keltaista korttia. Illinisännät Hiltula ja Niemelä olivat vielä uuvuksisa edellisperjantain tuimasta taistostaan ja taluttelivat vain hauvojaan. Niemelän sessa ei kokeneena kisakoirana pahemmin piitannut muiden haukkumisesta. Arto Hiltulalla rouvineen on esimerkillinen kasvattajan silimä. Olivat tuoneet varsin nuoren juniorihauvan ensi töikseen tutustumaan Illinjuoksujen atmosfääriin. Samalla pentu sai oivallista kielikylypyä Kuusikon Nasselta. Saattaa pystyä ens syksynä haukkumaan teeriä ruottiksi.

Illan juoksussa olivat naiset jälleen tiitteriä, vaikka vitosen keulilla rallatteli Kyösti Kujala ja hopealle kerkesi pitkästä aikaa podiumille hypännyt hevosmies-Heikki vakioajallaan. Pronssin nappasi SB:llään Illinjuoksujen aatelistoon kuuluva Maria Virpi. - Millon viimeksi on ollut naisväkeä podiumilla? kyseli Ari jurykopissa. Arkistot kertoivat, että neljä vuotta sitten Maija Oravamäki. Nuori hirmu Roope kukisti kirissä Koistisen, joka täsmensi kotikontunsa Mökkiperän lähiöön Paasonperälle ja oli otettu Paason Jussin perinteiden jatkamisesta.

Marika vetäisi taas keviästi hölökkärajan alle. Vaikuttavan debyytin eliittiin teki Illinjuoksujen rookie Lauri Haipus. Ainesta seuraavaksi Kiimingin julukkikseksi Alatalon Mikon jäläkeen. Tonilla tekkee 20 edelleen tiukkaa, ja Puttaan pojat Jani ja Janne olivat iskussa. Tutut nimet miehittivät Annen jälkeiset sijat. Mukana nähtiin kuivalaisia isolla ja pienellä k:lla. Minkäänlaista marinaa ei kuultu huonoista palaveluista. Klaavuniemi on tottunut hakemaan kulttuurielämyksiä Illistä. Tuttu Illinjuoksujen vieras Markku Kaikkonen meinasi, että Kuivaniemellä ei oo mittään hättää. Potutkin ovat kasvaneet niin suuriksi, että ei meinannu vaaksa riittää näyttämään. Markku nousi samalla tämän kesän Illinvitosen nestoriksi ohi Matelan Sepon eikä kaukana ole Puttaan Erkki Torvelakaan.

Kakkosella piti nuoriso ennätysjuhulia. Nopein oli hiihtäjänuorukainen Matias Uusitalo enkkarillan. Uusi tulokas hopeamitalisti Aleksi Vuorma täydensi kiiminkiläisten mainiota iltaa. Kasin alle pinnisti Ylirannan Ronssi-Roopekin. Sorviston neidit tunnetaan monipuolisina liikkujina niin pyssyurheilijoina kuin rasteiltakin. Yläkoulu ei ole uuvuttanut Matteusta, tuloksena PB, kuten Eemilillekin. Saagat olivat kanttuvei maalissa eikä ihme, kun enkkarit ropisivat komeasti.

Vitonen

1) Kyösti Kujala 17.47, 2) Heikki Tiiro 18.29, 3) Maria Virpi 19.06, 4) Roope Kleemola 19.15, 5) Tuomas Koistinen 19.16, 6) Marika Krohns 19.28, 7) Pekka Kuokkanen 19.48, 8) Lauri Haipus 19.53, 9) Toni Backman 20.05, 10) Jani Jussila 20.23, 11) Janne Paavola 21.02, 12) Anne Kleemola 22.30, 13) Jarmo Holappa 22.43, 14) Vesa Savolainen 22.55, 15) Lotta Sankelo 23.13, 16) Arto Hand 23.32, 17) Jorma Puurunen 23.44, 18) Kati Kuivalainen 24.36, 19) Marjut Vuorenmaa 24.48, 20) Hannu Klaavuniemi 25.04, 21) Pekka Kuivalainen 27.26, 22) Erkki Torvela 30.57, 23) Markku Kaikkonen 43.23.

Kakkonen

1) Matias Uusitalo 7.12, 2) Aleksi Vuorma 7.40, 3) Roope Sassi 7.51, 4) Ella Sorvisto 7.55, 5) Matteus Tuomikoski 8.06, 6) Saaga Sassi 8.15, 7) Vilma Sorvisto 8.30, 8) Eemil Pennanen 9.17, 9) Saaga Pesämaa 9.18, 10) Inka Niemelä 9.42, 11) Pihla Niemelä 10.27.