Matias Tiiro hurjasteli SB:n Illinjuoksuissa
Illinjuoksujen direktoraatti on ollut parin viime viikon aikana kipeneen muutosten kourissa. Pysyvää on ollut vain Nööti. Tällä kertaa oli Nöötin ja kellomiehen lisäksi jurykopin asukkina Tiiron Matti, joka toki ei ole enää mikään eilisen teeren poika siinä paikassa, kokemusta on. Siitä huolimatta oli ollut pari viikkoa huonosti nukuttuja öitä ja painajaisia, kun Arja oli ilmoittanut vikaeeraustarpeesta. Homma käytti entiseen malliin, kun Nööti piti lyhyen kertauskurssin. Numerot siirtyivät vihkokompuutteriin näppärästi.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) puheenjohtajalle Sebastian Coelle oli vuotanut tieto Illinjuoksujen direktoraatin muutoksesta ja eiköhän Seb ollut lähettänyt delegaattinsa ITO Matti Hannuksen tarkastamaan, pelittääkö homma. Varsinaisena asiana Hannuksella oli tarkkailla, voitaisiinko maastojuoku palauttaa olympiaohjelmaan. ITO Hannus oli vaikuttunut Illin faciliteeteista, Erityisesti uudet maalitolopat ja loppusuoralle vedetty hiilimurska miellyttivät tarkkailijaa, joka varoitti vetämästä tartania Illin vitoselle. Hannus lupasi suositella maastojuoksua olympialaisiin, jonne se sopii siinä kuin skeittaus ja breakdance. Maastojuoksun järjestelyihin hän aikoi suositella Illin direktoraattia. Direktoraatti pyysi välittämään kiitokset Sebastian Coelle, kun tämä siirsi Dohan MM-kisat huomaavaisesti alkamaan 28.9. eli viimesten Illinjuoksujen jälkeen.
Hannus istahti kirkonpenkille rahvaan pariin. Vakioväestä istuivat hartaina paikoillaan nestor Kamsulan Leke, Järvenpään Matsoni, Lies-Arppa ja Paason Pekka. Von Backman esitteli 1970-luvun aditaksia ja pyyteli anteeksi, kun ei tuntenut oudompaa istujaa. Kyseessä oli KulttuuriKauppilan liepeiltä saapunut Sihvomaan Tapsa, joka halusi tutustua Illissä ruumiin kulttuuriin ja kirkonpenkilllä tietysti hengelliseenkin. Mukana oli Lapin poika Roope, joka ei ollut juurta noitain, kuten Matti Heinivaho lauloi aikoinaan. Kauppilassa oli vähän rauhatonta, kun Pernun Valtun fanit syhkäsivät pyörillään eestakasin. Kirkonpenkin hartaat jutut keskeytyivät äkisti, kun Mukavan Paikan Wanhaisäntä karautti paikalle sähkövehkeellään. Ällistystä herättivät muotifarkut. Polovesa oli iso palakeen kieli kuten nuorisolla ainakin. Hyvin oli mies omaksunut virikkeitä Piippu-Rokisa. Vanhimmat muistelivat, oliko Wanhaisäntä ollut nuorena lättähattu, kun on noin herkkä muotivirtauksille.
Illan juoksun alkoi tulla väkeä pariskunnittain. Ainakin neljä kattilakuntaa pantiin merkille. Vitosella ei ollut kuin yksi suosikki, Kalevan kisoissa väläytellyt Käyränperän Matias Tiiro. Matias on hirmuiskussa. Komea PB tuli vaivattomasti. Selvä kakkonen oli hiihtoniilo Matti Korhonen. Pronssista käytiin mielettömän huikea taisto tuttujen miesten kesken. Janne Eskelinen nappasi viimeisen podiumpaikan ennen Kujalaa. Pisteille tuli vielä kokenut kaksikko Kirstinä ja hevosmies-Heikki, jonka ravi alkaa kulkea.
Marika Krohns vetäisi eliittiin alle naisten hölökkärajan. Mökkiperän asukas Tuomas Koistinen ei taida tietääkään, kuinka kovat velvoitteet hänellä on jatkaa Mökkiperän isäntä Jussi Paason illinjuoksuperinteitä. Marikan ohella muutkin naiset olivat, jos ei nyt aivan villinä, niin vauhdissa. Aija paineli hölökkärajan alle, Salla likelle, Minna enkkariin ja muutkin koviin aikoihin. Tiiron Matti joutui huomauttamaan Nooraa, kun tämän ravi uhkasi mennä viime metreillä laukaksi. Matti Hannuksen valmennettavat Nykänen ja Tervaoja saivat arvokkaan päänahkan Jounilta.
Kakkosen hiku oli selvään tyyliin Vasikkasaaren Patrik. Tuttu kalamies Matteus kiri kakkoseksi. Pronssille juoksi ennätyksellään Saaga Sassi jättäen hyvin juosseen Lennin pistesijoille. Mirkka selvisi hienosti nuorison seassa. Alkanut opintie lienee uuvuttanut enimmät osanottajat.
Vitonen
1) Matias Tiiro 15.13 SB, 2) Matti Korhonen 17.39, 3) Janne Eskelinen 17.51, 4) Kyösti Kujala 17.51, 5) Hannu Kirstinä 18.14, 6) Heikki Tiiro 18.30, 7) Mika Kauppinen 18.53, 8) Pekka Kukkula 18.58, 9) Marika Krohns 19.28, 10) Tuomas Koistinen 19.29, 11) Aija Söyrinki 19.45, 12) Salla Loukusa 20.10, 13) Jani Jussila 20.27, 14) Markku Taskila 20.33, 15) Pekka Laurila-Harju 20.40, 16) Minna Laurila-Harju 20.56, 17) Janne Paavola 21.24, 18) Aki Huovinen 21.36, 19) Esko Takalo 21.43, 20) Jarmo Holappa 21.57, 21) Marjo Vesala 22.35, 22) Noora Holmström 22.38, 23) Ari Suorsa 23.02, 24) Jorma Puurunen 23.24, 25) Kati Kuivalainen 24.38, 26) Pekka Kuivalainen 24.46, 27) Hannu Klaavuniemi 24.59, 28) Heli Vierto-Suorsa 26.05, 29) Kari Nykänen 26.55, 30) Jussi Tervaoja 29.43, 31) Jouni Hattunen 34.36.
Kakkonen
1) Patrik Mäenpää 7.53, 2) Matteus Tuomikoski 8.20, 3) Saaga Sassi 8.23, 4) Lenni Mustonen 8.32, 5) Saaga Pesämaa 9.54, 6) Mirkka Hakola 10.04, 7) Francheska Kurtti 10.27.
|