Illinjuoksut 26.7.19
30.7.2019
Maitias Tiiro hurjassa vedossa Illinjuoksuissa Illinjuoksujen kirkonpenkillä järjestettiin pienimuotoinen avaimenkätkemisperformanssi. Kyseessä eivät olleet KulttuuriKauppilan taiteilijoiden tekoset eikä myöskään sama juttu kuin aikoinaan Putte-Possun nimipäivillä, joilla "avaintakin kätkettiin ja laivaa lastattiin". Meininki ja fiilis oli toki yhtä iloinen kuin Putella vieraineen. Yksi kirkonpenkin vakioistujista tipautti autonavaimet terassin alle lankkujen raosta ja alkoi arvuuttelu, millä saataisiin pois. Työkalu löytyi ja lankku murrettiin irti. Paikalla ollut asiantuntija totesi murron ammattimaisesti tehdyksi, koska siitä ei jäänyt jälkiä. Kirkonpenkin raatien teemana oli Iin kohta tulevat liikennevalot. Hartaalla rahvaalla ei löytynyt niille ymmärrystä, vaikka valoillakin on armahtava funktio jonottaville autoilijoille. Ounasteltiin kovasti ruuhkia liikenneympyröitä myöten. Vaikka naapurin Matsonin kyydillä paikalle ookannut von Backman koetti toimittaa, että turistit kerkiää paremmin nähä Iin, ei kannatusta tullut. Yritystoimintaa jonotus kyllä lisää, kun seisoviin autoihin voi myyvä makkaraa ja kahavia. Tiiron Matti kyllä meinasi, että valot ovat vääräsä paikasa. Pitäs laittaa Virkkulaan. Matti oli ootellut puolelta päivin Virkkulan risteyksessä Illinjuoksuihin pääsyä. Eräs kohtelias olhavalainen ja päkkikankaalainen olivat pysähtyneet jonosa ja päästäneet Matin tielle. Kyläyhistyskään ei jouva olemaan asiasa aktiivinen, kun on ruvennut Don Quijoten kollegaksi taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Ankara helle säikäytti juoksijoita rannoille ja mm. Jounin, Matin ja Hannun kirkonpenkin varjoon saamaan hengellistä valmennusta, joten osanottoennätystä ei tullut. Direktoraatti Nööti, Ari, Arja ja kellomies ilahtuivat suuresti, kun paikalla nähtiin Illinjuoksujen pitkäaikaisia ystäviä, kuten takavuosien mestari Holapan Jouni, Oravamäen Maija, Virpin Maria ja Karppisen Aleksi. Sen verran vaihdikkaita nimiä saatiin vihkoon, että veikkaajat villiintyivät voittajavedosta ja triplasta. Vauhtia pidettiinkin Illin metsien siimeksessä. Viikolla kasin ennätystä petrannut Käyränperän Matias Tiiro porhalsi keulilla stadionille eivätkä Pameloiden kumpareet hijastaneet tossuja. Maestron kannustus oli kohallaan. Jopa kirkonpenkillä noustiin seisaalleen läpyttämään. Isä-Pauli hoputti matkan varrella ja hevosenkengässä Pauliina-sisko ja lankomies-Lasse patistivat matkantekoa. Koska Lasse tunnetaan pelimannina, alkoi direktoraatti pohtia uutta innovaatiota: hommataan Illiin housebändi. Kansankynttilä Lasse on kesällä joutilas ja voisi ruveta tulemaan syntikan kera. Monet muistavat Mukavan Paikan Wanhanisännän rumpalilegendana. Kapulat pysyvät vielä näpeissä. Von Backmania ei tartte isosti usuttaa laulusolistiksi. Siinäpä trio! Ajankohdasta riippuen kaikuisi hevosenkengässä Tohilanhaaran rannassa Anttilan keväthuumaus, Kesäillanvalssi, Come September, Syysunelmia ja milloin istutuskaloja lasketaan P-vihkosaaren poukamaan Summertime... fish are jumpin'. Tästäpä uusi luku kunnan hyvinvointikertomukseen. Peräti neljä urhoa pinnisti alle hölökkärajan. Rastiviikkoja ramunnut Aleksi Karppinen taipui hopealle. Nuori latujen sankari Niilo Moilanen juoksi norjalaismalliin ja jätti Jakkukylän suuren pojan Ville Jussilan podiumin ulkopuolelle. Ville ei ollut moksiskaan, paranihan SB puoli minuuttia. Jouni Holappa nakkasi ennen juoksua kovasti kintasta startatako vai ei. Nouti sitten numeron ja hyvin kuluki illinisäntien Niemelän ja Hiltulan edellä. Huikea oli Maija Oravamäen juoksu eikä Maija ole nuorekkaasta olemuksesta huolimatta enää tyttönen. Maria Virpi juoksi normaali tasolleen. Hiihtopiireistä tunnetaan Illin debytantit Elina Tikkanen ja kontiolahtelainen Jenna Kanko, joka kisaa hauvan kanssa. Kakkosen nuoriso lienee polskutellut isolta osin uimarannoilla. Viljami verrytteli kärkeen ennen Laurila-Harjun pariskuntaa ja velipoika Eemiliä. Pekka ei uskaltanut päästää Minnaa yksin kakkoselle, kun pelkäsi tämän vievän auton ja ajelevan Kärkkäiselle shoppailemaan. Francheska, Inka ja Anni tekivät hienot enkkarit. Joko Anni alittaa cooperin ensi kerralla? Vitonen 1) Matias Tiiro 15.31, 2) Aleksi Karppinen 15.47, 3) Niilo Moilanen 16.41, 4) Ville Jussila 16.46, 5) Jouni Holappa 17.16, 6) Hannu Niemelä 17.24, 7) Arto Hiltula 17.49, 8) Kyösti Kujala 17.59, 9) Maija Oravamäki 18.06, 10) Pekka Kukkula 18.43, 11) Heikki Tiiro 18.49, 12) Maria Virpi 19.47, 13) Pekka Kuokkanen 19.55, 14) Niko Pennanen 21.22, 15) Elina Tikkanen 21.39, 16) Hanna Soronen 22.55, 17) Jenna Kanko 23.09, 18) Vesa Savolainen 23.15, 19) Kirsi Mäkelä 23.56, 20) Ari Suorsa 24.03, 21) Saana Backman 24.12, 22) Kari Backman 24.20, 23) Hannu Klaavuniemi 27.09. Kakkonen 1) Viljami Pennanen 7.15, 2) Pekka Laurila-Harju 7.46, 3) Minna Laurila-Harju 8.18, 4) Eemil Pennanen 9.21, 5) Francheska Kurtti 9.27, 6) Inka Niemelä 9.30, 7) Heli Vierto-Suorsa 10.13, 8) Anni Pennanen 12.04. |