Marika Krohns ja Kyösti Kujala vauhdissa Illissä
Perjantaina Illiin vaeltava kansa hämmästeli äimän käkenä P-vihkosaaren tienoilla. Saaren rannoille oli ilmaantunut Trumpin mallisia aitoja ja lisää pystytettiin. Illijuoksujen katsomossa ja kirkonpenkillä kävi vilkas porina ja spekulaatiot, mistä on kysymys. Joku ihmetteli, ovatko meksikolaiset tulossa Illinjuoksuihin ja Trumppi määrännyt pistämään aijat etteen. Toinen eppäili, että kyseessä on eräiden sisukkaiden oululaisparlamentaarikkojen manööveri vieraslajien torjumiseksi.
Kirkonpenkillä oli varmempi tieto. P-vihkosaareen oli tulossa ajelemaan hienoja moottorikelekkoja. Aijat oli pantu esteeksi uimahaluisille penskoille, jotta eivät sotke rannan vettä. Likaisessa vedessä saattaa kelekka ruostua tai moottori hirttää kiinni. - Oikia homma, tojettiin kirkonpenkillä yhestä suusta. Ei pijä pilata kalliita vehkeitä. Ruosteisilla kelekoilla ei tipu maalimalta ympäristöpalakintoja. Direktoraatti Nööti, Arja, Ari ja kellomies oli myös ajan tasalla. Puurunen ja Laine kyselivät, saako juoksun päälle mennä uimaan. - Ei missään nimesä hikisenä, kuului topakka vastaus. Ehkä suihkun jäläkeen. Asiaa voisi kysellä kelkkatapahtuman suojelijoilta Ville Niinistöltä ja Pekka Haavistolta.
Kirkonpenkillä istuttiin hartaana nestor Leken ympärillä. Von Backmankin ilmaantui paikalle. Tenori ilmoitti itsellään olevan mahottoman lauluvietin, mikä purkaantuu väkisin. - Anna tulla, lupasi Oijärven kyläaktiivi Nymanin Eikka eikä Mukavan Paikan Wanhallaisännälläkään ollut mitään sitä vastaa. Koskisen Reko ja Taskisen Harry vallan liikuttuivat, kun Illin iltaan kajahti ajankohtaan sopivasti "Myrskyn jälkeen on poutasää, kuuluu pelkkää sääsken ininää...". Pitkä numerolappujono jurykopin ovella seisahtui hartaana kuulemaan ihanaa laulua läpsien korvallisiltaan kiiminkiläisiä.
Veikkaukset illan kärkitriosta osuivat kohdalleen. Kirihirmu Kyösti Kujala oli etta kesän parhaallaan. Illinjuoksuja on vaikia voittaa: kesän kuudessa juoksussa kuusi voittajaa. Illin isäntä Hiltula spurttasi kakkoseksi ennen aina varmaa Kirstinää. Hiltula kerkesi opastaa kaverilleen Mikko Kauppiselle ennen kisaa Pameloiden kurvit ja kumpareet eikä harhaan menoa tullut. Eliitissä nähtiin tutut naamat lukuun ottamatta Marika Krohnsia. Neitokainen pisteli kesän ennätykseensä ja samalla heikompien astioitten kärkiaikaan. Mikä oli juostessa, kun paikalla oli isosti sukua, oliko peräti sukukokous?
Heti takana säntäsi kovavauhtinen nuorisokvartetti Viljamin johdolla. Kirkonpenkillä ihmeteltiin 18:nneksi tullutta Kalle Määttää, onko mies entinen. maaherra, joka on nähty wanhassa Haminassa Kekkosen kanssa vuonna 1957. Kansa kohahti penkkakatsomossa, kun Puurunen kiri hevosenkenkään. Huikea aikaparannus jälleen. Särkyykö syksyllä 20 minuuttia? Uudelle minuutille karautti Sanjakin, joka esimerkillisesti paimentaa jälkikasvunsa Illiin, tällä kertaa jopa sukulaisetkin.
Esa Pakanen jaksaa ilahduttaa kirkonpenkin fanejaan illasta toiseen. Enkkari parani jälleen ja saaliina puolentusinaa päänahkoja vyölle. Esan menestyksen takana on paikalle ehtinyt manageri Aimo Pakanen. Aimo sai nuhteet entiseltä opettajaltaan, kun oli liittynyt moottoripyöräjengiin ja imi postonia jopa kirkonpenkin edessä. Jouni Hattunen piti vapaailtaa ja oli ilmoittanut pöngän paikan vapaaksi. Sen otti nyt juniori Eemil Pennanen. Koko Pennasen perhe oli juoksemassa. Äiteellä riitti kiirettä paimentaa isäntää ja jälkikasvua.
Kakkosella nähtiin Välipakka-brothersien juhlat. Ilmarille kultaa palindromiajalla ja Eliakselle pronssia. Ei ihme, että äiti oli kauniin punaisissa lenkkareissaan ihan täpinöissään hevosenkengän varrella. Passaisi niillä tossuilla startata vitoselle. Hopean nappasi Matias Uusitalo ja samalle minuutille kerkesi ensikertalainen Niilokin. Loput pistesijat menivät Ylirannalle ja Alarannalle. Venlaa lukuunottamatta loppuporukka oli sisaruksia ja serkuksia. Nuorilta nähtiin varsin urheita ja reippaita suorituksia.
Vitonen
1) Kyösti Kujala 17.33, 2) Arto Hiltula 17.42, 3) Hannu Kirstinä 17.45, 4) Sakari Ylönen 17.54, 5) Jani Laine 18.21, 6) Lauri Päkkilä 18.26, 7) Teemu Pyörälä 18.35, 8) Heikki Tiiro 18.51, 9) Mika Kauppinen 18.58, 10) Marika Krohns 19.15, 11) Viljami Pennanen 19.25, 12) Teemu Honkanen 19.30, 13) Petrik Mäenpää 20.25, 14) Roope Klemola 20.30, 15) Mikko Ahonen 20.33, 16) Jonne Viinamäki 20.51, 17. Pekka Laurila-Harju 20.52, 18) Kalle Määttä 21.21, 19) Timo Krohns 21.26, 20) Jorma Puurunen 21.34, 21) Minna Laurila-Harju 21.50, 22) Sanja Boström 21.57, 23) Niko Pennanen 22.18, 24) Vesa Savolainen 22.40, 25) Sanna-Mari Purola 23.02, 26) Jari Meriläinen 24.15, 27) Esa Pakanen 24.33, 28) Lotta Sankelo 24.48, 29) Saija Kotila 25.02, 30. Hannu Klaavuniemi 25.19, 31) Hanna Kurikka 25.34, 32) Heidi Vierimaa 27.16, 33) Eemil Pennanen 27.17.
Kakkonen
1) Ilmari Välipakka 7.17, 2) Matias Uusitalo 7.28, 3) Elias Välipakka 7.31, 4) Niilo Laurila-Harju 7.34, 5) Roope Sassi 8.27, 6) Jere Viinamäki 8.54, 7) Matilda Boström 9.10, 8) Jooa Piltonen 9.38, 9) Annukka Jylhänkangas 10.02, 11) Venla Varis 10.10, 12) Väinö Boström 10.47, 13) Oona Jylhänkangas 10.55, 14) Veea Piltonen 11.03, 15) Luukas Granat 11.06, 16) Atte Granat 11.33, 17) Neela Piltonen 11.51, 18) Kaspian Krohns 12.01, 19) Ossian Krohns 13.43, 20) Anni Pennanen 14.08, 21) Katariina Pennanen 16.19.
|