Illinjuoksut 31.8.2018
3.9.2018
Hannu Niemelä voittoputkeen Illissä
Nööti oli ottanut VP:tä Illinjuoksujen direktoraatista romuskan kynsissä. Hommat hoituivat silti Arin, Arjan ja kellomiehen toimesta, joita Backmanin Kari raatautti apuna. Kari pohti, osaavatko Illin jänekset lukea Rantapohjaa, jossa on viime aikoina puhuttu jänisjuoksuista. Nimittäin hiukan ennen starttia loikki pari pupua stadionin Pameloilta baanalle. Näillä Illin jäneksillä oli samaa vikaa kuin eräillä kenialaisilla kollegoillaan, eli pitivät liian kovaa vauhtia. Siksi ne nytkin jäivät ilman palkkiona olleita porkkanoita joutuen järsimään haavan kuorta. Vode oli ottanut rouvan völijyynsä kirkonpenkin perjantain huumaan. Hyvissä ajoin ilmaantuivat vierelle Lies-Arppa, von Backman, Nymanin Eikka, Mukavan Paikan wanhaisäntä ja mediasta tuttu Tiiron Matti. Illin wanhaisäntä Haatainen ilmoitti tekstarilla vapaasta paikasta kirkonpenkillä. Olinpaikka oli silti yhtä harras: mies oli pantu Pyhään häkkiin. Kovasti siinä veikattiin illan Ruotsi-ottelusta kovin epäisänmaallisia tuloksia, Kun wanhan Haminan viimeisiin juoksutoivoihin kuuluva Meriläisen Sauli ilmaantui jurykopille noutamaan numeroa, vilkastui veikkaus ja jänkkäykset suuntautivat illan juoksuun. Tiiron Matti meinasi, että Meriläinen-Hattunen on varma kaksari isolla kertoimella. Mukavan Paikan wanhaisäntä piti varmempana pelata kaksikko ristiin. Harvakseltaan kotinurkillaan pidettävälle Illin vitoselle osallistuva naapurin isäntä Hannu Niemelä oli taas mukana ja lenkkarit saivat kyytiä. Kesän toinen voitto aloitti putken, joka on terveelisempi kuin monen muun perjantaiputki. Aika parani edellisestä tusinan verran sekunteja. Muita podiummiehiä ei ihimetellyt kukaan. Kyösti Kujala otti kesän kahdeksannen mitalin ennätystään sivuten ja uimari Jani Laine nappasi pronssin. Tuttuja naamoja kiri perässä pisteille. Merkittävää oli Päkkikankaan Kukkulan kirivoitto Illin nuorukaisesta Teemusta ja hevosmies-Heikistä. Eliitin debytanttina nähtiin Sami Härkönen, joka epäili, onko Illin vitonen viittä kilometriä. Direktoraatti vakuutti, että vitonen on vitonen. Naisten hölökkäraja oli paperia kaveruksille Elina & Erika - yli puoli minuuttia alle. Tuomas Koistinen alitti 20:n haamurajan ja jatkaa takavuosien maineikkaan illinjuoksijan Mökkiperän isännän Jussi Paason kunniakkaita perinteitä. Holmströmin sisaruksista Niina oli Nooraa kiireisempi ehtipä väliin trio ukkoja Olli Holmín johdolla. Oijärven sankari Klaavuniemi vetelee SB:tä viikosta toiseen ja Nymanin Eikka tuuletti kirkonpenkillä. Varsinainen riemu nousi muutaman minuutin päästä, kun Jouni kaartoi hevosenkenkään ennen Saulia. - Meni kaksari kohalleen, tuuletti Mukavan Paikan wanhaisäntä. Rodion hallitsee tätänykyä kakkosta mielin määrin. Kepeä askel toi taas huippuajan. Väylän varren isäntä Reima Viiri reimuitsi enkastaan ja kasin alituksesta. Elias piti Illin nuorison lippua korkealla pronssillaan. Hillan perässä kävivät Tommy ja Eemil tiukan taiston, jonka Arjan maalikamera ratkaisi Tommyn eduksi. Mukavasti meni Lennillä ja Inkallakin. Vitonen 1) Hannu Niemelä 16.43, 2) Kyösti Kujala 17.35, 3) Jani Laine 17.57, 4) Lauri Päkkilä 18.37, 5) Pekka Kukkula 18.51, 6) Teemu Pyörälä 18.53, 7) Heikki Tiiro 18.54, 8) Sami Härkönen 19.15, 9) Elina Heikkinen 19.24, 10) Erika Utriainen 19.27, 11) Tuomas Koistinen 19.59, 12) Jani Jussila 20.24, 13) Niina Holmström 20.43, 14) Olli Holmi 21.25, 15) Janne Pihlajaniemi 21.29, 16) Jorma Puurunen 21.41, 17) Noora Holmström 22.11, 18) Vesa Savolainen 22.37, 19) Pauli Holmi 22.40, 20) Jussi Tiiro 23.03, 21) Saana Backman 24.05, 22) Hannu Klaavuniemi 24.29 (SB), 23) Jouni Hattunen 32.01, 24) Sauli Meriläinen 33.25. Kakkonen 1) Rodion Kurtti 7.15, 2) Reima Viiri 7.51 (PB), 3) Elias Välipakka 8.09, 4) Hilla Mäenpää 8.38, 5) Tommy Vimperi 8.52, 6) Eemil Pennanen 8.52, 7) Benjam Tuomikoski 9.13, 8) Lenni Mustonen 9.23, 9) Inka Niemelä 10.19. |