Illinjuoksut 29.9.2017 - kauden päätös

2.10.2017

Heikki Tiirolle jälleen Vuoden Illinjuoksija -pytty

Syyskuu veteli viimisiään, mikä tietää sitä, että Illinjuoksujen päätöskisa on aktuelli. Rahvas kokoontui kunnioittavalla määrällä juhlistamaan kesän päättymistä.
Kirkonpenkiltä tapaamme kutakuinkin koko köörin. Von Backman maha pullollaan lohikeitosta, Vode, Kurkela, Iin ainoa raitis urheilija kautta aikojen Järvenpään Reksa, Lies-Osmo, Illin Wanhaisäntä Haatainen ja pitkästä aikaa Mukavan Paikan Wanhaisäntä.

Mukavan Paikan Wanhallaisännällä nähtiin verekset kuulokkeet korvilla Mies kuunteli biisejä sähköfillarilla tullessaan. Junkkarinen veteli komiasti Keinumorsianta, taisi olla Kinnusen Lailaa, Otsia ja Matti Eskon huoltamobiisi. Mies oli sen verran tohusa, että karautti roimasti etuajassa, kun oli unehtanut alkamisajan. Kylyki oli pikkusen hellänä, kun oli menny kurvisa mukkelismakkelis. Sitä saattaa sattua vahinkoja tiitterillekin pojille.
Haataisellakin oli ollut haaveri liki, kun risu oli tökänny suunnistusreissulla housuun palakeenkielen ja lähes haavan polovilumpioon. Rastimies oli kääntäny housut takaperin, jotta Leena ei hoksaa palakeenkieltä ja pauhaa, kun joutuu ompeluhommiin.

Tiiron Matti oli puhunut mukavia Sari-rouvalle ja saanut tämän paistamaan peltikaupalla pannareita Illin päättäjäisiin. Nööti kelepuutti Matin siitä hyvästä direktoraattiin Arjan kaveriksi.
- Tullee vanahat hyvät Taavin ajat mieleen, kun saatiin pitää oikein kunnon banketti. Tutut emännät Anneli ja Kirsti keittelivät sörrit pannareille kaveriksi.

Ihmisluonnon heikkous nähtiin järkyttävällä tavalla. Kun kahavin ja pannarin tuoksu kantautui kirkonpenkin hartaan väen nokkaan, ryykäsi koko joukko sisälle kesken juoksun.
- Henki on vahva, mutta liha on heikko tuumaili direktoraatti surullisena langenneista veljistä.

Makianpersoilla jäi kunnolla näkemäti yksi kesän parhaista juoksuista. Naapuriin isäntä Niemelä oli saanut emännän kotia Koillismaalta ja rokulia lastenvahista. Juoksu kulki komeasti. Hölökkärajan alle pinnistivät huimasti kehittynyt Matti Korhonen ja Valto Pernun säätiön sponsoroima Harmaala.

Tuntemattomampi suuruus Matti Aittolampi jätti tutut ravurit kiistelemään lopuista pistesijoista. Kirstinä ja Kujala vilahtivat seuraaville sijoille. Hevosmies-Heikki järjesti jymypaukun kukistaessaan hurjalla loppuravilla ja enkkarillaaan Illin juniori Teemun ja huiman parannuksen tehneen Päkkikankaan Kukkulan.

Heikille luovutettiin aiheesta komea Vuoden Illinjuoksija-pytty. Tuli yhdeksäs peräkkäinen Illinjuoksukesä täyteen ilman yhtäkään poissaoloa. Paljon huonompiakin putkia tehdään perjantai-iltaisin. Direktoraatti lähetti lämpimät kiitokset IIO:n Pertti Jurvakaiselle pytynlahjoituksesta. Toisaalta mikä on lahjoittaessa, kun euroja tulee Ikkunoista ja Ovista.

Maria Virpi pinkaisi lähes minuutilla alle naisten hölökkärajan ja samalla kesän enkkariin. Kirissä kukistui Rimppakinttu Backman. Juniori Markus näytti kantapäitä suurkaupungin kundille Puuruselle. Taaempana nähtiin SB:t Pyykkösellä ja hevosmies-Jussilla.
Harry nipisti taas enkkaristaan sekunteja. Ensi kesänä uudelle minuutille.

Anton veti kakkosella Illin Paavon kovaan aikaan ja Hilla Millan, Patrikin ja Eliaksen. Eipä ole ennen nähty kakkosella koko porukkaa maalissa kahdeksaan ja puoleen minuuttiin.

Vitonen
1) Hannu Niemelä 16.34, 2) Matti Korhonen 16.51, 3) Antti Harmaala 16.55, 4) Eero Aittolampi 17.10, 5) Hannu Kirstinä 17.44, 6) Kyösti Kujala 17.45, 7) Heikki Tiiro 17.50 PB, 8) Teemu Pyörälä 17.51, 9) Pekka Kukkula 17.52, 10) Lauri Päkkilä 18.44, 11) Maria Virpi 19.05, PB nkk. 12) Toni Backman 19.07, 13) Teemu Kangasharju 19.23, 14) Pekka Kuokkanen 19.38,
15) Markus Pyörälä 20.14, 16) Jorma Puurunen 20.49, 17) Saana Ukkonen 21.05, 18) Janne Pyykkönen 21.42, 19) Jussi Tiiro 21.43 SB, 20) Jari Meriläinen 21.54, 21) Saana Backman 22.04, 22) Reijo Hummastenniemi 22.19, 23) Kari Nykänen 23.33, 24) Arto Hand 23.51, 25) Harry Taskinen 24.05, 26) Aimo Veteläinen 24.54, 27) Jouko Lyytikäinen 25.24,
 28) Tapio Manninen 25.39, 29) Mika Viiri 25.58, 30) Jouni Hattunen 33.44.

Kakkonen
1) Anton Mäenpää 7.15, 2) Paavo Niemelä 7.48, 3) Hilla Mäenpää 8.11, 4) Milla Kurkela 8.12, 5) Patrik Mäenpää 8.15, 6) Elias Kinnunen 8.30.