Illinjuoksut 22.09.2017
25.9.2017
Matias Tiiro vetäisi SB:n Illissä Illinjuoksut ovat saaneet viime aikoina uutta elämää ympärilleen. Mikäpäs siinä, ei pääse touhu tulemaan liian ykstoikkoseksi. Majan nurkalta hiiviskeli metsän siimekseen reppuselekästä porukkaa. Välillä nakkelivat litteitä muovinkappaleita sinne tänne. Moni muisteli heitelleensä itekin voileipiä ennen vanahaan rannoilla. - Kumma, kun menevät mettään nakkelemaan. Olishan tuosa Tohilanhaarasa tyyntä vettä voileivänheittoon ja penkalta löytys littanakiviä heittovehkeiksi. Miten sitä hiilineutraalisa kunnassa nakellaan muovivehkeitä. Stadionia oli viikon aikana ehostettu. Juoksubaana oli loppusuoralla Riittalan Riimaa ja kirit irtosivat entistä hurjemmin. Direktoraatti Nööti, Ari ja kellomies katseli mietteissään avokatsomoa, jota kansoitti nuorisojoukko. - Onko kirkonpenkin väki ruvennut kasvattamaan uutta polvea istumaan hartaille sijoille? Kun Käyränperän nuori iskä Matias Tiiro saapasteli direktoraatin lukaaliin numeronnoutoon, ei ollut epäselvyyttä illan maestrosta. Tuttu kvartetti Teemu, Kirstinä, Kujala ja hevosmies-Heikki sai tasaisen kannatuksen. Pari minuuttia Matiaksen tulon jälieen saatiin selko, kun mainittu joukko porhalsi kohti Pameloita tasaisin välein neonpaitaisen Kirstinän johdolla. Otatus oli kova ja podiumille kiipesivät Kirstinä ja Kujala. Illin juniori Teemu kukisti hevosmiehen, mutta Pekanrämmeen sankari ei ollut moksiskaan, kun tuloksena oli PB. Rekortit paukkuivat ylejään liki kaikilla. Lauri edusti hienosti Päkkilän sukua pistesijallaan. Aijan hieno PB lupaa vanhemmille leideille kiirettä ensi talven laduilla, jos meinaavat pärijätä. Markus oli jälleen eliitissä kesän parastaan sivuten. Lujaa kulki myös Patasen siskoksilla. Marille eliittipaikka vaivaisen sekunnin yli sukupuolensa hölökkärajan. Vitonen Kakkonen |