Illinjuoksut 08.09.2017
11.9.2017
Illinisäntä Hannu Niemelä Illin isäntä Illin kirkonpenkin vakaa seurakunta joutui perimmäisten kysymysten ääreen taiminpäivän juoksuiltana. Osa oli näkevinään uudistuneen ehtoollistarjoilun, joka on puuttunut kirkonpenkiltä. Kun viinikalkki on kovin hankala kuljetettava olletikin täytettynä, on tölkki näppärä vaihtoehto kenttäolosuhteisiin. Ehtoollisjuoman normalia kaveria öylättiä kysyttiin juoman tuojalta, mutta sitäpä hänellä ei ollut. Yksi penkin vakiojäsen kehotti sähköpyörämiestä palaamaan Mukavaan Paikkaan noutamaan sipsipussia. Sipsi olisi kelpo korvike öylätille, toki kenties voimakkaamman makuinen. Leistoperän Oikarinen puuttui kovin maalliseksi kehottaen kääntyneeseen raatiin kehoittaen siirtämään juomapyörää ainakin kolmen metrin päähän penkistä, jotta kukaan ei joutuisi kiusaukseen. Istujajoukon huomio kiintyi stadionilla olevaan tuoreeseen santaan, joka peitti hienon nurmikon. Näystä oltiin kovin murheissaan niin katsomossa kuin direktoraatissa. Tiiron Matti ja Holmström arvelivat kunnan hankkineen uuven hullujussin, jonka käyttöä tekninen puoli oli opetellut tasamaalla. Direktoraatti arveli santaa ajetun maalialueen heinikkoon peittämään punkkeja, jotka saattavat salakavalasti iskeä juoksijan kinttuun. Ois joutanu santa muualle, oli katsomon tyly kanta. Nööti oli ottanut saikkua ja direktoraatissa häärivät Arja & Ari ja kellomies. Kun juoksijoiden nimet olivat vihkossa, oli yksimielinen roknoosi se, että naapurin isäntä Niemelä tulee keulilla vitoselta. Hopeasijasta iloitaan Kierikissä. Jaakko Päkkilällä on juuret Iijoen törmässä kuten Kalle Päätalolla vähän ylempänä. Ilosanoma mitalista singahti tekstiviestillä lakkiaisia juhlineelle isä-Karille klo 18.58.45. Perässä nähtiin tuiki tuttua joukkoa Kirstinän napatessa ties kuinka monennen mitalin. Edelliskerran voittajan Kujalan oli jääminen podiumin sivuun kovasta ajasta huolimatta. Illan teemana olivat kaksinkamppailut. Juniori Teemu ravasi hevosmies-Heikiltä karkuun Tohilanhaaran kurvissa. Ressu Redfort oli ollut viikolla yöjuoksussa. Ei toki neitokaisten aitoissa, vaan rastien perässä metsissä. Meno oli herkkää. Katsomoa ilahdutti Markuksen 20:n alitus. Oijärven sankari Klaavuniemi kehitti huikean kirin, jolla kukisti juniori Mäenpään. Viehättävämpää sukupuolta edusti tällä kertaa vain Minna, mutta sitäkin kunniakkaammin. Perässä taivaltanut Janne jaksoi hienosti puoli taivalta, mutta sitten alkoi makaronilaatikko nousta kurkkuun ja ahistaa hengitystä. Hevosmies-Jussi kukistui silti. Viimeisessä kamppailussa toteutui Jounin koko kesän tavoite välttää pöngäsija. Sauli ja Jouni kamppailivat raivokkaasti Pameloilta loppusuoralle rinta rinnan. Vitonen Kakkonen |