Illinjuoksut 2.9.2016

5.9.2016

HEIKKI TIIRO ILLIN SANKARI

Mukava auringonpaiste tervehti Illiin saapunutta kansaa syyskuun alkajaisjuoksussa. Rahvasta kertyikin perjantairetriittiin vanahaan malliin. Raatit olivat von Backmanilla, Reksalla, Mukavan Paikan Vanhallaisännällä, Lekellä, Kurkelalla ja Lies-miehillä ajan hermolla. Oikarinen & k:nit kuuntelivat vieresä.

 

Joku oli lukenut lööppejä ja sanoi Matin astuneen korkin päälle. - Minäkö, ihimetteli von Backman. - Eiku Nykänen, kuului korjaus. Hartaasti siunailtiin sitä, että turkiksissa koreileva eläinsuojelija Lauri Tähkä oli perunut keikan Särkänniemessä. Olisi saanut laulaa, sillä delfiinit ovat päässeet pois kuulemasta. Pelättiin kovasti, että Tähkää ei nähdä enää Iissäkään, jos mies kuulee, että Iistä siirretään nahkisia joen yläjuoksulle.

 

Mutta Illin metsien siimeksessä ja Tohilanhaaran partaan hevosenkengässä nähtiin oiva kisa, eikä boikotteja ollut. Direktoraatissa hääräilleet Arja, Ari ja kellomies spekuloivat sitä, kuka saapuu keulilla Pameloille. Asiantuntevasti oltiin sitä mieltä, että kimpassa tulee kolmikko hevosmies-Heikki, Kierikin pyöräsankari Mäkelä ja Päkkikankaan ässä Kukkula.

 

Veikkaus osui naulankantaan, sillä mainittu kolmikkohan sieltä pelmahti stadionalueelle. Pameloilla trioa veti Mäkelä, mutta tasaisella ampaisi Kukkula kärkeen hurjalla kirillä. Loppusuoralla nakkasi kiritykiksi jo profiloitunut hevosmies-Heikki ison pykälän silimään edellisperjantain tapaan ja erkani voittoon. Saavutus, josta monet haaveilevat, mutta harva kykenee. Hopea Kukkulalle, pronssi Kierikkiin.

 

Kirkonpenkeille saapunut suuri rahvas unohti tyystin hartaan tunnelman ja delfiinit nousten seisaalleen kannustamaan suosikkiaan Heikkiä. Meno oli kuin ennen vanahaan Ylivainion seuroisa. - Tuliko enkkari, kuului katsomosta? - Ei tullu, täsä juostiin vain voitosta, totesi illan sankari. Kun veli-Jussikin teki SB:n, alkoi nurkanpääsä supatus astmalääkkeistä. - Ei oo astmapiippua vejelty eikä nuuskattu. Mäihättiin viikko naurista, se on luomudopinkia, paljastivat Pekanrämmeen nuorukaiset.

 

Pisteille ja eliittiin tuli vallan outoa porukkaa. Kirkonpenkillekin tuntematon suuruus Ilkka Rahko kukisti kirissä Andrei Gerasimovin, - Että kuka? ihimeteltiin katsomossa. Urheilua seuraavalle maalimalle paljastui uusi valmentajavelho.

 

Tauno Jaara on kaikessa hiljaisuudessa treenauttanut Ukrainan nuorisoa juoksun pariin ja heti tuli mainetekoja Illissä. On päivän selevää, että Fin Door valitaan vuoden yritykseksi ja Tauno Jaara vuoden valmentajaksi. Kuinka monta juoksumattoa hallissa lieneekään? Direktoraatti päätti panna tulosvihkot varalta talteen, kun nykyään ovat mitalistit tupanneet vaihtumaan vuosienkin päästä.

 

Andrein perässä tulivat Meriläiset. Wanhan Haminan kasvatti, nykyisin sudeettisavolainen Tauno oli varsinainen roknoosimestari. Hän ennusti aikansa sekunnin tarkkuudella. Niklaksen perässä nähtiin uusi lupaus. Oijärven Mökkihöperöt olivat lähettäneet Hannu Klaavuniemen mittaamaan juoksukuntoaan suureen maalimaan. Hämmästys oli suuri, kun heti kerralla tuli eliittisija ja hurja aika. Tästä on hyvä jatkaa!

 

Viimeisenä kymppisakkiin päästeli rimppakinttu Janne tasaisen joukon keulilla enkkarillaan. PB:t ja SB:t paukkuivat liki koko joukolla. Nuoriso näyttää siirtyneen pokemonijahille, koska kakkosen lista on kovin lyhkäinen. Anton sooloili keulilla hyvään aikaan ja yhtä selvä kakkonen oli Hanna. Rodion jätti Mäenpäät podiumin ulkopuolelle. Vanlalla jäi tili saamatta, mutta Valtterin kiri oli taas herkässä.

 

Vitonen

1) Heikki Tiiro 18.17, 2) Pekka Kukkula 18.19 (SB), 3) Timo Mäkelä 18.25, 4) Ilkka Rahko 19.49 (PB), 5) Andrei Galimov 19.54 (PB), 6) Tauno Meriläinen 20.06 (SB), 7) Jari Meriläinen 20.58, 8) Niklas Mäenpää 21.24, 9) Hannu Klaavuniemi 21.26 (PB), 10) Janne Pyykkönen 21.39 (PB), 11) Maria Hiivala 21.40 (SB), 12) Thomas Sandström 21.41 (PB), 13) Maria Vesala 21.43 (SB), 14) Katariina Pyörälä (PB) ja Vesa Savolainen 21.44, 16) Saana Ukkonen 21.53, 17) Jussi Tiiro 22.07 (SB), 18) Heidi Kuusiluoto 22.59 (PB), 19) Juha Ukkonen 23.48, 20) Sergei Kobets 24.12 (PB), 21) Taisto Kaikkonen 27.23 (SB). Sasha Gerasimchuck DNF.

 

Kakkonen

1) Anton Mäenpää 7.37, 2) Hanna Soronen 8.07, 3) Rodion Kurtti 8.39, 4) Hilla Mäenpää 8.46, 5) Patrik Mäenpää 9.23, 6) Venla Varis 10.25, 7) Valtteri Kurkela 11.55.