KIERIKIN JUHLAT ILLISSÄ
Illinjuoksujen direktoraatti, Nööti, sihteeri Arja ja kellomies touhuaa lukaalissaan järjestelypuuhissa. Arja suihkuttaa kiiminkiläiset kanttuvei. Kello 18.18 sattuvat vilkaisemaan kausteelle. Kirkonpenkkien luo suhahti erehdyttävästi Mukavan Paikan Vanhanisännän näköinen pyörämies. Mutta kun vilkaisi naamaan päin, näytti tummaihoiselta mamulta. Istuessaan penkille miekkonen alkoi heiluttaa ukulelen näköistä vehjettä ikään kuin soittaisi ilmakitaraa. Välillä näyti kuin pelaisi tennistä Voden kanssa.
Arppa, Matsoni, Kuusikko ja Leke katsahtivat penkkikamraatia. Oliko mies vetänyt emännän sukkahousut päähän Niksi-Pirkan tapaan? Mikä denieri? Ei toki sentään. Kiiminkiläistensuojaverkko teki miehen oudonnäköiseksi. Sääskimailalla Vanhaisäntä huitoi verenimijöitä. Penkillä oltiin iloisia siitä, että Ville Niinistö ei pyöri enää Iissä. Saattaisi karehtua, kun roimitaan viattomia luontokappaleita.
Ilima oli kirkastunut pikavauhtia kisojen alkuun iltapäivän tihkusta. Monet arvelivat kisailiman sisältävän kovasti happia, minkä vuoksi tulitikkua ei passannut sytyttää. Onneksi Illinjuoksut on kessuneutraali tapahtuma hiilineutraalissa Nurkkakunnassa, eikä sätkiä näkynyt. Nuuskasylykyjäkään ei ollut permannolla, sillä kiekkoilijat eivät osaa eivätkä jaksa juosta. Vaan latujen sankarit ossaavat.
Illan juoksusta tuli Kierikin suuri juhla ja lohtua Oulun ikeen alla kovia kokeneelle kansalle. Nuorukainen Oscar Högman paransi viime kesästä minnuutin ja nitisti uintiperheen iskän Jani Laineen hurjalla kirillä kirkastaen sukulaispoika Johanin taannoisen pronssin kullaksi. Ei auttanut Lainetta SB.
Kun yöpyöräilijä Mäkelä jää podiumista vain kymmenen sekkaa, ja hirviurheilija Lalli kyttää eliitin tuntumassa, voidaan kylällä pistää pannut kuumaksi. Kierikin miesten uroteon luulisi herättävän kouluverkkoja paikkailevan Oulun kaupungin johdon ja suuren poliitikkojen lauman: urheilulukio Kastellista Kierikkiin!
Syntymäpäiväsankari hevosmies-Heikki ravasi pehmeällä kaviouralla pronssille. Äiti-Sarin mitalisörrit örkkyineen oottivat Pekanrämmeen laijalla kuin myös toista päivänsankaria Jussia. Heikillä oli se kuuden minuutin ero, mikä tuli jo aikoinaan laitoksella. Kukkula on Pekoista ripein ennen juniori Pyryä.
Kauppilan huippukuntoisella Lämsällä oli emäntä reissun päällä. Niinpä isäntä uskalsi pistää elämän risaiseksi ja lähteä remeltämään perjantai-iltana Illiin. Samalla tuli arvokas päänahka Käyränperän isännästä Paulista, jonka ajanparannus oli huikea. Stadionilla pyörivä valmentaja ei meinannut pysyä housuissaan. Kirkonpenkillä uumoiltiin 20:n särkyvän juhannuksen jäläkeen.
Vasikkasaaren juniori Anton jätti konkarit eliitin ulkopuolelle. Mitä tekee äitee, kun pääsee baanalle? Uusina debytantteina nähtiin Palokangas ja Janika. Kokeneet Hummastenniemi, Matela ja emeritusposti paransivat reippaasti aikaansa.
Kakkosella oli normaalia vähemmän väkeä. Nuoriso lienee jäänyt kotiin turhaan odottelemaan Ylen Pikku Kakkosta, jonka potkupallo syrjäytti. Paikalla olleista veivät tyttäret neljä kärkisijaa Mariannan johdolla. Pojista Markus kukisti hienon taistelun jälkeen Patrikin. Katja ja Natalja juoksivat tasapelin reippaasti alle vartin.
Vitonen 1) Oskari Hökkä 17.27, 2) Jani Laine 17.31, 3) Heikki Tiiro 18.17, 4) Timo Mäkelä, 18.27, 5) Pekka Kuokkanen 18.40, 6) Pekka Kukkula 19.32, 7) Pyry Sirviö 20.17, 8) Arto Lämsä 20.32, 9) Pauli Tiiro 20.46, 10) Anton Mäenpää 20.54, 11) Jari Meriläinen 21.16, 12) Teuvo Lalli 21.22, 13) Maria Hiivala 21.48, 14) Reijo Hummastenniemi 22.00, 15) Jukka Palokangas 22.02, 16) Onni Niemelä 22.40, 17) Kauko Meriläinen 22.51, 18) Seppo Matela 22.54, 19) Jussi Tiiro 23.24, 20) Pauli Holmi 23.27, 21) Janika Utriainen 23.32, 22) Aimo Veteläinen 23.35, 23) Tapio Manninen 23.45, 24) Kalevi Heinikoski 26.03, 25) Riku Pakanen 26.57, 26) Janne Kärkkäinen 32.38, 27) Voitto Kärkkäinen 34.55, 28) Markku Kaikkonen 35.30.
Kakkonen 1) Marianna Liukkonen 8.03, 2) Hanna Soronen 8.11, 3) Hilla Mäenpää 8.49, 4) Greta Huomu 9.11, 5) Markus Mämmi 9.20, 6) Patrik Mäenpää 9.21, 7) Tomi Sieppi 9.43, 8) Katja Ylikukkonen ja Natalja Sandberg 14.27.
|