Illinjuoksut 3.6.16

6.6.2016

ARTO HILTULA ENKKARIIN ILLIN TUULESSA

Sydämellisen tervetulotoivotuksen soi harras kirkonpenkin väki riviin
palanneelle von Backmanille. Mies kertoi investoineensa uuteen kypärään
ja komea se olikin. Hyvä kampe, mutta päivää liian aikaisin:
Mannerheimin syntymäpäivä oli vasta lauantaina. Toinen hanska oli
retliinin värinen muistutuksena siitä, kummalla nostetaan kättä tutuille
ja faneille.

Fillarilla paikalle saapunut kirkonpenkin nestor Leke oli tyytyväinen
kypäristyneeseen kamraatiin. Muu seurakunta, Olhavan pojat Vode & Pekka,
Reksa-pari, Lies-Osmo och Kuusikko med hunden aprikoi kovasti, onko
Mukavan Paikan Vanhaisännän pyörästä loppunut patteri, kun herraa ei näy
vakiopaikallaan.

Nöötin johtama direktoraatti, Tiiron Matti ja kellomies ei joutanut
kirkonpenkin menoista piittaamaan. Runsas juoksijajoukko ja raivoisan
tuulen möykyttämä jurylukaalin ovi piti trion virkiänä. Päätettiin
teettää valtuustoaloite ovipumpun saamiseksi johtokeskukseen.

Illan juoksu oli hyvätasoinen hurjasta vastatuulesta huolimatta.
Puhuttiin Orvokki-myrskystä, jonka Mauritz Kuusikko käänsi sessalleen
Violaksi. Vitosen herra ja hidalgo oli Illin isäntä Arto Hiltula
rekortillaan.

Reitin varrella päivystänyt Kelteri piti voittajan ravia yhtä komiana
kuin aikoinaan Hulinan haaveella, jonka ohjelmilla oli itsekin päässyt
huippukuntoon. Muu joukko suksimiesten johdolla jäi hölökkärajan taa.
Kierikin kaupunkilaispoitsu seppä Högmanin sukulainen Juho kyykytti
toista kaupunkilaista suksenvoitelija Niskasta loppusuoralla.

Kirstinä pisti vilikun päälle hevosenkengässä ja tormasi nousukuntoisen
Kujalan ohi. Hevosmies-Heikki piti enkkarillaan Pekat ja kierikin
yöpyöräilijä Mäkelän takanaan. Kaksi Kierikin miestä eliitissä ilman
soutaja Turtista kertoo sisukkaasta kansasta, joka ei haikaile
alavirtaan jakkukyläläisten tavoin. Eliittiin ehti vielä hyvällä ajalla
naisten ykkönen Maria.

Seuraavaan kymmenikköön änkeysi hyvävauhtista nuorisoa Markuksen
johdolla. Illin nuorukainen alittanee 20:n pikapuolin. Kokeneemmasta
päästä sukkelin oli Hanhela. Hirviurheilija Lalli täydensi Kierikin
hurjaa panosta kukistaen oivan comebackin tehneen Käyränperän isännän
Tiiron, jolla poika on vielä toistaiseksi jonkun minuutin edellä.

Hillamies Onni ilakoi hyvästä juoksusta, mutta oli kovin huolissaan
myrskyn tuhoista hillan kukinnoissa. Aikoi laittaa Tiiron Villen kanssa
suolle harsoja mansikkapenkkien tapaan. Kurttilat viettivät laatuaikaa
Illin kankailla. Eipä ole juuri parempaa parisuhdeterapiaa, kuin hikinen
vitonen Illin perjantai-illassa.

Mäenpään nuoriso palasi Illin kakkoselle ja tempaisi heti kaksoisvoiton.
Katariinalla oli enkkari hyppysissä, mutta se valui lopulta loppusuoran
hiekkaan. Hieno aika Mariannallekin. Illin Paavolla on kasin alitus vain
ajan kysymys. Patrik ja Tuomikoski-brothers syhkäsivät enkkarit.
Suurimman parannuksen teki Ukko, joka tiputti aikaansa
minnuuttitolokulla. Ei taija äiti pysyä ennää kovin kauvan völijysä.

Vitonen
1) Arto Hiltula 16.30 (PB), 2) Juho Hökkä 17.03, 3) Veli-Matti Niskanen
17.05, 4) Hannu Kirstinä 17.40, 5) Kyösti Kujala 17.41, 6) Heikki Tiiro
18.19 (PB), 7) Pekka Kuokkanen 18.37, 8) Timo Mäkelä 18.46, 9) Pekka
Kukkula 18.56, 10) Maria Virpi 19.12, 11) Jouko Hanhela 19.46, 12)
Markus Pyörälä 20.34, 13) Salla Loukusa 21.02, 14) Teuvo Lalli 21.03,
15) Pauli Tiiro 21.22, 16) Viljami Pennanen 21.46, 17) Kauko Kinnunen
22.01, 18) Inka Välipakka 22.32, 19) Onni Niemelä 22.59, 20) Aimo
Veteläinen 23.10, 21) Tapio Manninen 23.13, 22) Jussi Tiiro 23.29, 23)
Tuulia Kinnunen 24.07, 24) Heikki Kurttila 25.52, 25) Päivi Parttimaa
26.10, 26) Matti Järvenpää 26.19, 27) Ritva Ylisiurua 27.23, 28) Eija
Kurttila 30.22.

Kakkonen
1) Niklas Mäenpää 7.39, 2) Anton Mäenpää 7.41, 3) Katariina Pyörälä
7.48, 4) Marianna Liukkonen 8.02, 5) Paavo Niemelä 8.11, 6) Patrik
Mäenpää 8.44, 7) Matteus Tuomikoski 8.45, 8) Benjam Tuomikoski 8.47, 9)
Iita Kimpimäki 8.55, 10) Elina Millaskangas 9.10, 11) Tuomas
Millaskangas 9.54, 12) Eemil Pennanen 12.09, 13) Ukko Kimpimäki 17.25,