Illinjuoksut 120914

16.9.2014

MARKKU NIKKANEN ISÄNNÖI ILLISSÄ

- Punertaa marjat pihlajain kuin verta niissä ois, muisteli Antero Virta
Henry Theelin vanhaa biisiä Syyspihjalan alla katellessaan Tohilanhaaran
rantojen ja Illin stadionin liepeitten upeita marjapuita. Kaverinsa
Mauno Laxvik latisti hehkutusta jatkamalla, jotta on kurkiaurat
lentäneet jo ylipäänsä pois. Illissä harvemmin käyvän ja kirkonpenkille
uskaltamattoman kolmikon kolmas jäsen Tauno Liimatainen oli vaiti.

Edellä mainitun trion lisäksi oli Illin perjantai-iltaan kertynyt
kirkonpenkin vakioasiakkaiden lisäksi suuri parvi juoksijoita ja
satunnaiskatsojia. Kurkiauran lisäksi pois oli kulkenut direktoraatin
jäsen Ari jokasyksyiseen sadonkorjuuseen kotikonnuilleen. Ansiokkaana ja
kokeneena tuuraajana hääräili Taavin komennossa Nööti Tiiron Matin kera.

Kaukaisena vieraana nähtiin ihan Savon mualta suapununna Meriläesen
Tauno. Kuopijon poeka asteli tutusti jurykoppiin ja huasteli heti
ovelta: - Hölökyn kölökyn, voe tokkiisa, mitteepä tuumoopi Tuavi. Taavi
luuli tulokasta tunnetuksi Iin kävijäksi Severi Suhoseksi ja totesi,
jotta eipä kummempia. - Laetappa nimi vihkoon, niin piäsen ravvoomaan
vitosta, jatkoi uussavolaenen. - Tuosa on kuustoistanen, sanoi Taavi ja
antoi numeron.

Limingan maajusseilla ovat syyskiireet hellittäneet. Potut kuokittu
laareihin ja vilijat puitu aittoihin. Passasi tulla porukalla viettämään
elojuhulia Illiin. Isäntiä oli kolome: Nikkanen, Heinonen ja Määttä ja
päälle vielä Paukkerin renkipojat.

Vitosesta tuli maajussien juhulat. Markku Nikkasta eivät
potunkuokkimiset eikä puintivarstoilla hutkimiset olleet kangistaneet.
Taavi kellotti ajan, jota harvemmin näkee, eli alle kuudentoista.
Alkuaan maatalon poika Illin isäntä Niemelä oli kuin kotonaan Limingan
maajussien seassa ja veti huippuajalla hopealle.

Syksyisin Illin ilmaantuva hiihtosankari Jonne Seppänen ennätti
pronssille ennen seuraavaa Limingan miestä elokuvatähti Heinosta.
Pisteille vielä kolmaskin maajussi Määttä. Luulisi tulevan stipendi
MTK:lta. Illin kakkosisäntä Hiltula ja Kirstinä läpsivät riemuissaan
ylävitosia enkkarien kunniaksi. Hurjasta tasosta pääsi osalliseksi alle
hölökkärajan painellut renkipoika Jarkkokin.

Eliittiin mahtui hädin tuskin Laine ennen Pudiksen suurkauopungin
friidua Maria. Edelliskerran ykkösen Kujalan oli jääminen eliitin
ulkopuolelle kovasta ajasta huolimatta. Enkkarin ravanneen
hevoasmies-Heikin takana Puttaan Meriläinen alitti vihdoin jo odotetusti
kahdenkympin rajan heti savolaissukukaiman perässä.

Lupaavia debyyttejä nähtiin roppakaupalla mm. Anttonin ja Samulin
perässä kirineen Lean kukistaessa SB:n tehneen hevosmies-Jussin.
Pöngäsija ei harmittanut Saijaa laisinkaan, kun Taavin kello näytti
uutta ennätysminuuttia. Loppuuko kausi kesken huippukunnon?

Kakkosella emännöi Illin neitokainen Inka saaden kuitenkin kovan
vastuksen Niklakselta ja Pertulta. Alle kasin puristi nuorempi
renkipoika Aarrekin ennen tyttöduoa Katariina & Niina. Illan nimiin
kuului enkkaria jälleen parantanut Eelis ja velipoika Simppakin äityi
alle kympin Tuomaksen kanssa. Hyvin kulki muillakin.

Vitonen
1. Markku Nikkanen 15.55 (PB), 2. Hannu Niemelä 16.13 (SB), 3. Jonne
Seppänen 16.18, 4. Juha-Matti Heinonen 16.30, 5. Arto Hiltula 16.32 (PB)
, 6. Jani Määttä 16.37 (PB), 7. Hannu Kirstinä 16.49 (PB), 8. Jarkko
Paukkeri 16.52 (PB), 9. Jani Laine 17.29, 10. Mari Laakkonen 17.36 (PB),
11. Kyösti Kujala 17.57, 12. Juuso Jussila 18.07, 13. Pekka Kukkula
18.09, 14. Tuomas Ronkainen 18.47, 15. Heikki Tiiro 18.54 (PB), 16.
Tauno Meriläinen 19.19 (SB), 17. Jari Meriläinen 19.53 (SB), 18. Jorma
Puurunen 20.54, 19. Reijo Hummastenniemi 21.00 (SB), 20. Antton Mäenpää
21.26 (PB), 21. Samuli Hiltunen 21.54 (PB), 22. Lea Millaskangas 21.56
(PB), 23. Jussi Tiiro 22.03 (SB), 24. Jouko Lyytikäinen 22.50, 25. Hanna
Järvenpää 23.04, 26. Saija Kotila 23.57 (PB).

Kakkonen
1. Inka Välipakka 7.41, 2. Niklas Mäenpää 7.44 (PB), 3. Perttu Ahola
7.47, 4. Aarre Paukkeri 7.59, 5. Katariina Pyörälä 8.15, 6. Niina
Holmström 8.21, 7. Eelis Kujala 8.30, 8. Paavo Niemelä 9.00, 9. Ville
Heinonen 9.16, 10. Matteus Tuomikoski 9.56, 11. Simeon Kujala 9.59, 12.
Tuomas Millaskangas 9.59, 13. Tomi Kivelä 10.27, 14. Benjam Tuomikoski
10.40, 15. Arttu Pyykkönen 10.40, 16. Eemil Pennanen 17.08.