Illinjuoksut 080814

11.8.2014

KUISTIT KUNTOON ILLISSÄ

Mukavan Paikan isäntä jarrutti sähköfillarinsa Illin kuistin eteen
kirkonpenkkien eteläpäähän täsmällisesti vakioaikaansa eli tasan vartin
yli kuus. Kreivin aikaan tuli mies, sillä hän ehti parahultaisesti
näkemään työnäytöstä. Kunnan organisaatio oli Illissä keskittynyt
onnistuneesti maarakennuspuuhiin. Stadionin parkit ja mullat on
pölökytty kauniisti.

Vasarahommat ovat näin ollen jääneet vähemmälle. Niinpä Tiiron Matti
anoi Taavilta sivutoimiluvan direktoraatista rakennushommiin. Vasara
löytyi peräkontista ja niin alkoi työnäytös ihan kirkonpenkkiläisten
nokan alla. Raatit keskeytyivät, kun Matti tarttui toimeen ja alkoi
naulailla majan kuistin repsottavia lautoja kiinni ja vatupassiin.

Asianmukaisena valvojana ja työnjohtajana toimi Holmström pannen välillä
toisen silimän kiinni tiiraten, onko lauta vaaterisa. Henkeä pidätellen
ja korvat hörössä seurasi harras kirkonpenkin väki, josko vasara
sattuisi naulaajan peukaloon ja kuuluisi hartaalla paikalla
voimallisesti ja rienaavasti P:llä tai S:llä alkava sielunvihollisen nimi.

Ei poikennut vasara liikeradoiltaan, vaan naula upposi lautaan kuin
ennen vanhaan kesäjuhlien lyöntikisoissa. Halavaksihan tuo korijaustoimi
tuli ekoviheriälle kuntarievulle, sillä näytöstimpuri oikoi entiset
naulat uusiokäyttöön. Taavi tähdensi, että ainut asia, missä
Illinjuoksuissa saa oikoa, on kunnan vanahat naulat.

Kirkonpenkin vakiväki: Mukavan Paikan isäntä, Vode, Leke ja Arppa oli
suorastaan liikuttunut Matin ja Holmströmin jalomielisestä
uurastuksesta. Raatitkin pyörivät ihmisen ja luonnon välisissä
eettisissä suhteissa. Ihimeteltiin kovasti ihimisen raakaa vimmaa
vainota luontokappaletta nimeltä hylije. Varsinkin, kun tuo näppärä
uimari lipoo iloisesti kieltään kunnan kauniissa vaakunassa.

Näissä merkeissä päästiin Taavin, Matin ja Arin direktoroimaan juoksuun,
joka oli useistakin syistä kipeneen vähäväkinen. kun mm. Kukkula, Kujala
ja Illin isäntä Niemelä rouvineen herrastelivat törmällä
sivilikamppeissa Kelterin, Järvenpää Reksan ja muutaman nimeltä
mainitsemattoman seassa. Katsomostakin joutui Pakanen lähtemään kotiin
emännän tallimääräyksellä kesken kaiken.

Illan komeimman soolon veti toinen Illin isäntä Hiltula, joka antoi
rampan kalakattaa ja paineli alle hölökkärajan. Nuori herrasmies Samuli
taipui kakkoseksi parin minuutin erolla. Korvan urheileva suku piti
sukukokouksen Illin baanalla sillä tuloksella, että Jari kiipesi
podiumille kukistettuaan niukasti mutta epägentlemanisti Anitan.

Fanit odottelivat Hevosmies-Heikiltä enkkaria, mutta Heikkipä viihtyi
tyttöjen keskellä koko vitosen eikä enkkaria nähty. Perässä tuli
Erikalle komea Personal Best. Harvemmin on nähty eliitissä neljää naista
kuten nyt, vaikka naisten viikko kerkesi olla jo ennen Jaakon päivää.
Parempi myöhään jos silloinkaan, kuten sanassa sanotaan. Pitkästä aikaa
kiersivät baanaa Hummastenniemi ja hevos-Jussi.

Kakkosen haka oli aina tyylikäs Tuukka hyvällä ajalla. Mäenpään
veljekset painelivat uusiin enkkareihin, Niklas jopa uudelle minuutille.
Hanna kerkesi olla arkeologina ennen starttia kaivaen maasta vanhan
markan. - Se on milijoonan alaku, totesi Tiiron Matti. Eelis tuntuu
juuttuneen 8.45:een. Tarttis taas Nöötin neuvoja. Illin poika Paavo
jätti Illin tytöt Emman ja Päivin omille minuuteilleen.

Vitonen
1. Arto Hiltula 16.56, 2. Samuli Harju 18.43 (SB), 3. Jari Korva 19.04
(PB), 4. Anita Korva 19.05 (PB), 5. Heikki Tiiro 19.23, 6. Erika
Utriainen 19.30 (PB), 7. Jouko Korva 20.01 (PB), 8. Pia Vähäkuopus
20.11. 9. Jarmo Holappa 20.17, 10. Heidi Vähäkuopus 20.24, 11. Jari
Meriläinen 20.35, 12. Elisa Harju 21.00, 13. Reijo Hummastenniemi 22.18,
14. Sami Pietikäinen 24.41, 15. Jussi Tiiro 25.34 (SB)

Kakkonen
1. Tuukka Simonen 7.37, 2. Niklas Mäepää 7.59 (PB), 3. Antton Mäenpää
8.12 (PB), 4. Hanna Soronen 8.21, 5. Eelis Kujala 8.45, 6. Paavo Niemelä
8.56, 7. Emma Loukusa 9.44 (PB), 8. Päivi Autio 10.15 (SB), 9. Simeon
Kujala 11.29.