Illinjuoksut 010814

6.8.2014

MATIAS TIIRO UHKASI ENNÄTYSTÄ ILLISSÄ

Helle on hellinyt armasta isänmaatamme, Illiä muiden mukana. Siksi ei
ollut lainkaan ihme, että harras kansa kokoontui perjantai-iltana
vilvoittavien vetten äärelle Tohilanhaaran äyräälle kirkonpenkille.
Kyllä siinä vieno tuulenhenkikin hoiti osansa vilvoituksesta. Silti,
lainatakseni monen kirjoittajan mielisanaa, von Backman polki kuululla
vaihemankelilla kisapaikalle vihdoin oppimallaan seiskavaihteella, kun
ei muuten meinannut hiki tulla.

Mukavan Paikan isäntä oli hoitanut kuuman kelin tankkauksen
asiantuntemuksella: nestettä ja suolaa. Eipä evväät juurikaan parane,
kun aapaa paistinmaivoja ja hörppii kotikalijaa päälle. Vodella ressasi
viisas telehvooninsa. Vehe oli kuulemma kälättänyt koko päivän
engelskaa. Oliko iskenyt CIA:n hakkeri vai vieraan maan lehtikauppias.
Ei saanut selevää, oliko puhunut Hustlerista tai Donald Duckista.
Kurkelalla, Lies-miehillä Arpalla ja Osmolla ja Matsonilla oli
rauhallisempaa.

Diraktoraatti oli palannut normaaliin päiväjärjestykseen. Illinjuoksujen
suojelija Kanervan Ike tekstasi jokavuotiset terveiset Kalevan Kisoista.
Taavi oli kotiutunut onkigeimeistä ja Arin maalikamera pelasi. Tiiron
Matti toki pyöritti kipeneen levottomasti vihkoa ja pännää, kun
viikonlopun kuninkuusravit tuppasivat jännittämään. Onko Yllin Kyllin
riittävän kova tamma, sotkeeko Sekottaja pelin vai kenties Mokomani?
Kestääkö Hullumiehen hermo ja laukkaako Vieskerin Valo?

Illan juoksun voittajasta ei ollut kahta puhetta. Käyränperän Matias
posottelee omia vauhtejaan. Rataennätys jäi enää seitsemän sekunnin
päähän. Kokenut pohjoisen poika Hansi Kitti jäi lähes pari minuuttia,
mutta hölökkärajasta vain kymmeen sekuntia. Ties kuinka monennen
pronssin nappasi P-vihkosaaren kausikorttiuimari Laine.

Kahen ässän Henriksson kukisti kirillä hurjassa iskussa olevan painimies
Isokosken ja Kujalan. Päkkikankaalla iloittiin Pekan ja Saulin
eliittipaikasta. Kylällä on reippaitten lampaitten lisäksi tiitteriä
poikia. Kuninkuusravit saivat hevosmies-Heikin töppösiin kummasti virtaa
kovaan aikaan. Naisten kärki Maria kukistui kirissä. Oliko isäntä
tallimääräyksellä kotona?

Kangasharju on askarrellut kovasti kahdenkymmenen minuutin kimpussa.
Kolmas kerta sanoi toden ja raja paukahti rikki. Pitkästä aikaa nähtiin
Illin baanalla emeritusposti Heinikoski. Meno sujui reippaasti naisten
keskellä. Puolen kymmenen mustikkaämpärin poimiminen oli saanut niskan
jäykäksi. Ei pystynyt juuri kelloa vilkuilemaan välillä.

Kakkonen oli Vasikkasaaren Mäenpäitten juhlaa. Antton nousi
voittoputkeen uusimalla edelliskerran voittonsa. Velipoika Niklas
hättyytti kovaan aikaan. Pronssin nappasi kiritykki Milla ennen kovasti
kehittyviä Eelistä ja vanhan Haminan toivoa Jasperia, jonka kaveri Eero
piti Päivin takanaan. Hilla ja Simeon parantelivat mukavasti
enkkareitaan ja Venla oli täyden kympin tyttö.

Vitonen
1. Matias Tiiro 15.22, 2. Hansi Kitti 17.10, 3. Jani Laine 17.42, 4.
Antti Henriksson 18.00, 5. Marko Isokoski 18.04, 6. Kyösti Kujala 18.05,
7. Matti Korhonen 18.11, 8. Pekka Kukkula 18.31, 9. Tuomas Ronkainen
18.36, 10. Sauli Taskila 18.52, 11. Jaakko Pääkkölä 18.57, 12. Marko
Taskila 19.00. 13. Heikki Tiiro 19.09, 14. Maria Virpi 19.10, 15. Teemu
Kangasharju 19.58, 16. Jani Välitalo 20.09, 17. Jari Meriläinen 20.28,
18. Elisa Harju 20.54, 19. Hannu Taskila 21.14, 20. Milla Ollonen 21.18,
21. Sanna Henriksson 21.49, 22. Saana Ukkonen 21.52, 23. Joni Kaisto
21.59, 24. Juha Ukkonen 22.33, 25. Hanna Järvenpää 22.36, 26. Susanna
Lapilainen 23.15, 27. Arto Hand 23.43, 28. Tapio Manninen 24.32, 29.
Sami Pietikäinen 24.34, 30. Saija Kotila 24.39, 31. Kalevi Heinikoski
25.56, 32. Päivi Autio 26.55.

Kakkonen
1. Antton Mäenpää 8.13, 2. Niklas Mäenpää 8.42, 3. Milla Kurkela 8.43,
4. Eelis Kujala 8.46, 5. Jasper Södö 8.53, 6. Hilla Mäenpää 9.04, 7.
Venla Laine 10.00, 8. Simeon Kujala 10.32, 9. Eero Haapalahti 11.32, 10.
Päivi Jaakkola 11.35, 11. Tanja Lehtovuori 12.47.