MATIAS TIIRO KUKISTI JOUNI HOLAPAN ILLISSÄ
- Heinät on lavosa ja mansikat poimittu, nyt juostaan, ilmoitti Limingan maajussien kvartetti Heinonen-Ilmanen-Määttä-Nikkanen parkkeeratessaan helteiseen Illiin. - Takareijet ovat kipeneen tönkkönä ja sivut poikki, mutta eiköhän ne täsä vetristy.
Koska lakeuksien pojat olivat pistäytyneet Illissä edellisen kerran potunpanon jäläkeen ennen heinäaikaa, oli Illin ilme heille uusi ja herätti jopa ammatillista mielenkiintoa. Stadionille oli ajettu parkkien päälle multaa. - Pottuako tuohon meinataan istuttaa? - kyseli Jani Määttä antaessaan nimeä vihkoon jurykopissa, jonka lämpötila oli 67,3 astetta.
Direktoraatti ei osannut valistaa kyselijää. Päällikkö Taavi oli matkaillut kaakkoisrajan pintaan kalakisoihin. Paikalla olleille Matille, Arjalle ja Arille oli toimitsijahommat ohjeistettu, mutta mullan tarkoitus oli epäselevä. Tuomarointi käytti toki rutiinilla, kun asintunteva varamies Nööti vielä varmisteli sivusta.
Eipä silti, stadionin uutta ilmettä pohti kirkonpenkille kokoontunut seurakuntakin. Mukavan Paikan isäntä meinasi paikan soveltuvan oivallisesti tuulimyllylle. - Saisi nätisti sähköpyörään virtaa. Samalla hän hiukan kritisoi Pentin Eeroa, joka istui ölövinä kausikorttipaikalla kertalipulla. Syy oli pätevä: piti raatata entisen kylänmiehen Arpan kanssa.
Lies-Osmostakin tuulimylly oli hyvä idea vihreän sähkön pitäjään. Hän olisi vielä laittanut aurinkokennot jurykopin katolle. - Siitä ois heleppo saaha virtaa kopin jähytykseen. Katsomossa nähtiin edustus Illinjuoksujen perustajista, kun Käyrän suvun Simppa vieraili seurueineen paikalla. Pieni etikettivirhe pääsi tapahtumaan, kun vieraat seisoskelivat penkalla. Taavi olisi ohjannut välittömsti vip-katsomoon ja tarjonnut mehua.
Hyvin kuluki juoksu maajusseilla kankeillakin koivilla. Nikkanen nappasi pronssin perinteisten Illin hirmujen Käyränperän Matiaksen ja Puttaan Holapan takana. Heinonen paineli alle hölökkärajan ja koko sakki eliittiin! Hannu Krankassa tarjottiin onnentunti heti puoleltaöin.
Hiihtomanageri Jani Oravamäki oli tuonut suojattinsa Palosaaren testaamaan maalaispoikien vauhtia. Hyvin kuluki. Heikki-poika kukisti hurjalla kirillä Kirstinän ja hankki samalla arvokkkaan pistesijan. Kun itse manageri taltutti Kuokkasen ja Tiia Rantala sai lukuisia päänahkoja, lähti Oulua kohti tyytyväinen joukko.
Daamien ykkönen oli tutusti Elina Lindgren. Koutsi Saarelan Jussi kärvisteli varijosa toisen Virpinimen miehen Illikaisen kanssa. Vertasivatko golfkentän par-tuloksiaan? Ihanaa on aina nähdä laatuaikaa Illin perjantaissa viettäviä perhekuntia. Siinä on arvot kohallaan. Tohmolat ja Kaverit esimerkkeinä parhaasta päästä.
Kun Vasikkasaaren lupaus Niklas siirtyi vitoselle, oli kakkosen kuninkuus auki pikkuveljelle. Antton käytti tilaisuutensa ja nappasi voiton. Nöötin kengännööriohjeet purevat: Eelis tempaisi jälleen enkkarin. Pikkuvelikin teki hienon avauksen Illiin. Hanna jätti hieman varttuneemman tytön Maijan podiumin ulkopuolelle. Vanahasa Haminasa juotiin illalla nisukahavit Päivin huiman ennätyksen kunniaksi.
Vitonen 1. Matias Tiiro 15.53, 2. Jouni Holappa 16.13. 3. Markku Nikkanen 16.19, 4. Juha-Matti Heinonen 16.28, 5. Heikki Palosaari 17.18, 6. Hannu Kirstinä 17.18, 7. Jani Määttä 17.26, 8. Elina Lindgren 17.31, 9. Matias Ilmanen 18.00, 10. Juuso Jussila 18.20, 11. Kyösti Kujala 18.40, 12. Mika Tohmola 18.56, 13. Jani Oravamäki 19.11, 14. Pekka Kuokkanen 19.24, 15. Timo Kaveri 19.38, 16. Salla Loukusa 20.21, 17. Jarmo Holappa 20.26, 18. Heikki Tiiro 20.27, 19. Tiia Rantala 20.33, 20. Maarit Kaveri 20.35, 21. Jari Meriläinen 20.47, 22. Elisa Harju 21.46, 23. Niklas Mäenpää 22.21, 24. Anniina Tohmola 24.15, 25. Päivi Autio 27.19, 26. Arto Juntunen 28.00.
Kakkonen 1. Antton Mäenpää 8.21, 2. Eelis Kujala 8.45, 3. Hanna Soronen 8.50, 4. Maija Kumpula 8.53, 5. Eeli Tohmola 9.19, 6. Sanni Tohmola 9.23, 7. Hilla Mäenpää 9.41, 8. Saku Keränen 10.40, 9. Ville Heinonen 10.42, 10. Päivi Jaakkola 11.27, 11. Okko Keränen 11.45, 12. Simeon Kujala 12.41.
|