Illinjuoksut 18.7.14

22.7.2014

KANSAINVÄLISTÄ MEININKIÄ ILLISSÄ



Illinjuoksujen direktoraatin johtaja Taavi oli poissa helteiseltä
kisapaikalta, mutta oli lähettänyt asianmukaisen ilmoituksen IAAF:lle.
IAAF oli  pistänyt delegaattinsa Matti Hannuksen asialle varmistamaan,
että homma pelittää.

Kyllähän kaikki oli OK. Kokenut Nööti tuurasi Taavia kellomiehenä saaden
molemmat vehkeet käyntiin yhtä aikaa ja pelaamaan korrektisti. Samalla
kerkesi luetella sihteerikkönä touhunneelle Sorosen Arjalle tuloajat.
Maalikameraa hoiteli rutiinilla Lipitsän Ari. Hannus nyökytteli
hyväksyvästi.

Delegaatilla oli völijyssään amerikanvieras Norman Linden, joka toteutti
pitkäaikasta haavettaan pyhiinvaellusmatkasta Illinjuoksuihin. Ii oli
hänelle toki tuttu paikka, olihan hän tehnyt vastaavan matkan
parikymmentä vuotta aiemmin Harald Conollyn moukariareenalle Rantakestilään.

Norman, kuten Runner's Worldin ja Track and Fields Newsin sopulit muiden
juoksufanien tavoin seuraavat Illinjuoksuja satelliitin kautta netistä.
Nyt koitti suuri hetki, kun Norman pääsi antamaan nimensä jurykopin
vihkoon. Mies oli tyytyväinen juoksuunsa ja aikoi kertoa kotiuduttuaan
neljästä päänahasta Frank Shorterille, Alberto Salazarille ja Galen
Ruppille.

Kansainvälistä tunnelmaa oli kirkonpenkin liepeilläkin, kun Lies-Arpan
sukukunta kahen puolen Pohojanlahtia oli tullut suurella joukolla
fanittamaan Ludwig Liedeksen esiintymistä Illin kuululla baanalla.
Mauritz Kuusikon koira oli hyvillään, kun pääsi kannustamaan omalla
kielellään, vov-vov!

Mukavan Paikan isäntä sähköpyöräili tällä kertaa kypärä tiukasti päässä
luuta myöten. Penkkikamraatit kyselivät, joko jääkiekkokausi on alkanut.
Kerettiin siinä Viinamäen Pekan, Lies-Osmon, von Backmanin, Leken,
Matsonin ja Voden kanssa käyvä läpi von Backmanin kerroshillakot,
Yläkanavan taannoin karanneet kirjolohet ja muutama tupen teko ennen
Nöötin lähtökomentoa.

Illan kisa kertoi karua kieltä siitä, kuinka juoksu-urheilu on mennyt
kaupunkilaiseksi touhuksi eikä maalaispoikien ja tyttärien ole helppo
menestyä ainakaan heinäntekoaikaan. Eliittiin ylsivät maalaispojista
vain Dzei-Dzei ja hevosmies-Heikki.

Mitalit menivät ahdingosssa kärvistelevään Ouluun tuoden pientä lohtua
Pennas-rievulle. Pitkäaikainen illinkävijä Hansi Kitti kukisti Oulun
pohjoisten osien pojan Juho Hökän puolella minuutilla uimariperheen
isannuksen Laineen napatessa pronssin.

Pudiksen suurkaupungin gimma Mari Laakkonen vetäisi yhden Illin kaikkien
aikojen parhaista naisajoista ja hienosti meni iskälläkin Korhosen
takana. Harmi, ettei Turus-Heimo ollut paikalla kameroineen. Högmanin
suvun panosta kaunisti Oskari ja Kuusamon kasvatti Juuma lisäsi
maalaisten tuskaa.

Yleisöä innosti nuorten palloilijapoikien suuri joukko. Markus ja Jesper
olivat kipeneen epäkohteliaita isäntiä jättäen vieraat nuorukaiset taakseen.

Kakkosen kärjesssä nähtiin uusi tähti Tatu Hyvärinen. Nööti piti
Eelikselle kengännööriensidontakurssit ennen starttia: tuloksena uusi
enkkari. Saija puristi niukasti alle kympin ja Päivillä on Cooperin raja
aivan hilikulla.

Vitonen

1. Hansi Kitti 17.10, 2. Juho Hökkä 17.42, 3. Jani Laine 18.10, 4. Mari
Laakkonen 18.14, 5. Matti Korhonen 18.25, 6. Sampo Laakkonen 18.42, 7.
Oskari Hökkä 18.55, 8. Juuso Jussila 19.05, 9. Teuvo Juuma 19.36, 10.
Heikki Tiiro 19.54, 11. Teemu Kangasharju 20.00, 12. Jari Meriläinen
20.28, 13. Samu Manninen 21.10, 14. Markus Pyörälä 22.22, 15. Erkka
Kangas 22.24, 16. Jesper Suutari 22.27, 17. Saana Ukkonen 22.44, 18.
Justus Koivukangas 22.46, 19. Perttu Ahola 22.48, 20. Reijo Kangas
22.51, 21. Jorma Puurunen 23.06, 22. Pyry Sirviö 23.52, 23. Sinikka
Pyörälä 23.55, 24. Elisa Harju 24.14, 25. Arto Hand 24.20, 26. Tapio
Manninen 25.09, 27. Jussi Tervaoja 26.08, 28. Ville Arffman 26.16, 29.
Olli Ruskola 26.42, 30. Janne Jaakkola 27.04, 31. Ludwig Liedes 28.02,
32. Eetu Putaala 29.59, 33. Jaana Kurttila 30.34, 34. Norman Linden
30.35, 35. Samuel Alapuranen 32.51, 36. Tomi Tuominen 34.17, 37. Juuso
Utanen 34.56, 38. Jesse Putaala 35.01.

Kakkonen

1. Tatu Hyvärinen 7.40, 2. Hanna Soronen 8.28. 3. Eelis Kujala 8.49, 4.
Joona Mäkipaaso 9.20, 5. Saija Kotila 9.58, 6. Venla Laine 10.22, 7.
Päivi Jaakkola 12.04