Illin kauden päätös 270913

30.9.2013

MATIAS TIIRO PÄÄTTI ILLIN KAUDEN ENKKARIIN

Illin sää on kuiva, mutta ilta hämärä. Radiossa tulee Puhelinlangat laulaa ja kuulijat saavat kuulla, millainen sää on missäkin osassa Suomea. Direktoraatin jurykopissa tarvitaan valot. Homma on muutenkin normaalia vaativampi, kun kun yksinkertainen ukkoporukka joutuu tekemään kaksinkertaisen kirjanpidon, kun juostaan kaksi kisaa yhtäaikaa: Illinjuoksut ja tienoilla jo harvinaisen maaseutukunnan Iin mestaruuskilpailut.

Ehtoiset emännät Anneli ja Kirsti pistävät majan sisällä höystöjä kahavipannuun ja järkkäävät tarjoilua. Hevosmiehen rouva Sari on tekaissut hyvät pannarit hillon kera. Passaa siinä kaiken kansan viettää kesäkauden päätösbankettia. Palkintojen jakoon on kiiruhtahnut kotikonnuiltaan Savosta kunnan edustaja Rissanen tuomaan arvokuutta ja kiittämään ansaitusti primus motor Taavia kesän uurastuksesta.

Vode tarjoaa emannukselle viihtyisän perjantai-illan kirkonpenkillä. Kurkela ottaa tottuneesti paikkansa kuin myös Arppa ja Leke. Harvinaisempi vieras Paason Pekka, joka ei ole se katkenneen p-putken Pekka, vaan Olhavan miehiä, vaihtaa kuulumiset entisen kyläkollega Voden kanssa. Areenaa pukkaa Olhavaan.

Pussihousuinen, nahkatakkinen, jatsarikenkäinen ja hattupäinen hpyyhältää paikalle. Äkkinäinen meinaa luulla asusta päätelleen erään etnisen vähemmmistön edustajaksi. Mutta kun ei kuulu kavion kopsetta, vaan patteripyörän hyrinää, tunnistetaan kulkija oitis Mukavan Paikan isännäksi. Onpahan vain emäntä määrännyt pyhävaatteet banketin kunnikasi.

Illan kysymys kuuluu: Juokseeko Tiiron Matti? - Ei juokse, vaan on Taavin ja Arin kera direktoraatissa. Katotaan ensi kesänä.
Matin laistamisesta huolimatta menee illan voitto tiirolaisille. Matias vetäisee kesän päätteeksi ennätyksensä. Tunnetusti maan hiljaiseen sukuun kuuluva isä kannustaa hevosenkengässä parin sadan desibelin äänellä. Adjutantti Ville on tutusti kakkonen ennen Illin isäntiin kuuluvaa Hiltulaa. Toisella isännällä kramppaa vasen takajalaka ja rotokollaan tulee merkintä DNF.

Lupaava Kujala jatkaa nousuaan kohti huippua. Yleisö kattelee podiumilta pudonneen Kierikin Mäkelän suoritusta vähän kaksijakoisesti: - Onkohan nytkään pojan pullossa puhtaat mehut? Varsinkin, kun Puurunen paineli alle kahdenkympin.

Hevosmies-Heikki kuuluu illan nimiin. Enkkari kesän päätteeksi, kertoo oivasta kunnonajoituksesta ja onnistuneista hiiteistä. Siinä sivussa kovat päänahkat. Pekkojen paras Kukkulakin alkaa olla iskuetäisyydellä.
Naisväestä on tällä kertaa nuoriso valttia Anitan ja Marian johdolla.

Kakkosella juhlii jälleen Illin nuoriso. Teemu tietysti keulilla Inkan ja Markuksen seuratessa. Hannat alittavat kasin, mikä on kova sana. Hyviä aikoja tulee takanakin. Mäenpäistä ottaa perheen mestaruuden Niklas, vaikka tiukkaa tekee. Tasaista on totutusti Jasperilla ja Millalla hyvin ajoin.

Mutta tässä on keromukseni loppu. Ja niin olen kertonut reippaista juoksijoista Illin saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä. Se kulki rauhaisesti toukokuun lopulta syksyyn ja kallistui rauhaisesti talven lepoon kultaisen auringon laskiessa illan hämyyn. Aika velikultia. - Väinö Kivilinna

Vitonen
1. Matias Tiiro 15.47, 2. Ville Jussila 16.52, 3. Arto Hiltula 17.28, 4. Kyösti Kujala 18.02, 5. Timo Mäkelä 18.12, 6. Pekka Kukkula 18.51, 7. Heikki Tiiro 19.04, 8. Juha Pulkkinen 19.12, 9. Pekka Kuokkanen 19.19, 10. Jorma Puurunen 19.58, 11. Jyrki Anttila 20.09, 12. Anita Korva 20.10, 13. Tom Sirviö 21.01, 14. Juha Ukkonen 21.26, 15. Maria Hiivala 22.04, 16. Milla Ollonen 22.13, 17. Arja Soronen 22.47, 18. Saana Ukkonen 22.58, 19. Maija Kumpula 23.29, 20. Arto Hand 24.24,


Kakkonen
1. Teemu Pyörälä 7.13, 2. Inka Välipakka 7.32, 3. Markus Pyörälä 7.43, 4. Hanna Soronen 7.59, 5. Hanna Järvenpää 7.59, 6. Niina Holmström 8.12, 7. Jatta Nurmela 8.27, 8. Niklas Mäenpää 8.33, 9. Anton Mäenpää 8.33, 10. Katariina Pyörälä 8.38, 11. Jasper Södö 8.48, 12. Milla Kurkela 8.49, 13. Ilmari Välipakka 9.26, 14. Paavo Niemelä 9.41, 15. Eelis Kujala 10.10, 16. Hilla Mäenpää 11.14,