HIIHTÄJIEN JUHLAT ILLISSÄ
Kovin ristiriitaisin aatoksin kokoontui harras rahvas perjantai-illan rituaaliinsa Illin kirkonpenkille. Mieliä askarrutti jumalaton markkinameno, mitä se edellisviikonvaihteessa oli joutunut näkemään. Eritoten Mukavan Paikan isäntä oli kovin mielensä pahoittanut, saanut todistaa sitä, että kirkon eteen oli pystytetty tivoli.
- Voi tätä maalimaa, mihin se joutuukaan, siunaili mahansa täyteen paistinmaivoja aapannut Matti von Backman vieressä. Hartaana muisteli koko kirkonpenkin väki sitä Markuksen kertomusta Isosta Kirjasta, kuinka nasaretilainen puusepän poika ennen antoi lähöt ostajille ja myyjille temppelin liepeiltä kaataen siinä sivussa rahanvaihtajien pöydät. Häirikön maineenhan siitä silti sai. Kaatuvatko pöydät ensi vuonna Haminassa?
Vode käänsi jutut maallisempaan näyttäen puhelimestaan päivän puolasaalista. Kaksikymmentä kukkurapäistä ämpäriä! Kyllä sitä siunailivat vieressä Lies-miehet, Leke, Matsoni ja Kurkela. Joku uskalsi eppäillä trikkikuvaksi. Uskottava se oli, kun poimija oli lähes nääntynyt päivän urakasta ja sivut ihan poikki.
Latujen sankarit pitivät oikein joukolla kokoontumisajot Illiin. Siinä sivussa nämä ilman suksiakin ketterät pojat veivät illan kisan kärkisijat Matiaksen johdolla. Kovakuntoinen Harmaala joutui antamaan periksi Pamela-kukkuloiden jälkeen hevosenkengässä. Aika oli niin kova, että olisi ollut aihetta Valto Pernu-fotomaratoonareitten napata nuorukaisesta potretti. Asemanperän miestä huolestutti se, että virolaiset ovat kuulemma varastamassa Iistä ideaa. Suunnittelevat jo Walto Pärnu-fotograafia voistlust'ta.
Edelliskerran voittajan Palosaaren oli tyytyminen pronssiin. Suksimiesten neloisvoiton pilasi Matiaksen adjutantti Ville kiilaamalla Vellu Niskasen edelle. Koko porukka paineli alle hölökkärajan.
Illin rouva Jaana sen kuin vain parantaa. Valistunut ennustus lupaisi ensi vuonna SM-mitaleita tällä menolla. Kujala vetäisi kolmannen kerran sekunnin sisään enkkaristaan. Eliittiin tormasivat heti kerralla uudemmat tulokkaat Siponen ja Korhonen ennen Kierikin yöpyöräilijä Mäkelää.
Direktoraatti, Taavi, Ari ja Tiiron Matti, teki liitinkitarkastuksen laitakaupungin pojille dopingepäilyjen takia. Epäilyt saivat vahvistusta, kun Puurunen kierteli nurkantakuksia ja aika jäi pari minuuttia enkkarista. Toki mies kertoi rehellisenä pohjoisen miehenä antaneensa edellispäivänä terveyssiskolle B-näytteen. Hienon debyytin tehnyt Minna Silferhud uhkasi heti eka yrittämällä Tapio Toivialan ikivanhaa pöngäennätystä Holmin kanssa.
Kakkosella jäi Teemulla vieläkin seiska rikkomatta, mutta vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä. Tuukan takana hurjasteli Hanna aivan mahdotonta vauhtia eikä kotiväki ollut pysyä nahoissaan. Hyvin juoksi muukin kakkosen porukka, useita enkkareita.
Vitonen 1. Matias Tiiro 16.07. 2. Antti Harmaala 16.15, 3. Heikki Palosaari 16.21, 4. Ville Jussila 16.30, 5. Veli-Matti Niskanen 16.39, 6. Jaana Niemelä 17.43, 7. Kyösti Kujala 17.57, 8. Kimmo Siponen 18.02, 9. Matti Korhonen 18.11, 10. Timo Mäkelä 18.12, 11. Arto Hiltula 18.13, 12. Pekka Kukkula 18.14, 13. Tuomas Ronkainen 18.38, 14. Markus Ronkainen 18.55, 15. Reijo Isola 19.02, 16. Heikki Tiiro 19.44, 17. Jari Meriläinen 20.50, 18. Hannu Savilaakso 20.50, 19. Jorma Puurunen 21.26, 20. Inka Välipakka 21.40, 21. Pauli Holmi 22.30, 22. Minna Silferhud 22.41.
Kakkonen 1. Teemu Pyörälä 7.07, 2. Tuukka Simonen 7.37, 3. Hanna Soronen 8.12, 4. Anton Mäenpää 8.43, 5. Milla Kurkela 8.59, 6. Jasper Södö 9.13, 7. Paavo Niemelä 9.24, 8. Topias Silferhud 9.46, 9. Eelis Kujala 10.19, 10. Hilla Mäenpää 10.31.
|