Illinvitonen 050713
9.7.2013
ENKKARIT PAUKKUIVAT ILLISSÄ Kesän vääntäytyessä heinäkuulle palasi Ari direktoraattiin sarmikkaasti parroittuneena. Kuuvenkympin villitys miehellä. Kertoipa seikkailleensa jossakin veispuukisa jopa ulukomaita myöten. - Kielimies, kehaisi toisena Taavin apulaisena häärinyt julukkis, mutta edelleen vaatimaton oma ittensä, kiva kokkipoika Tiiron Matti. Vode ja von Backman olivat kottiutuneet kirkonpenkille henkiä täynnä. Miehet kattelivat alta kulumain outoa ilimestystä. Oliko penkille karannut istuja Mohammed Mursin porukoista. Pääsä oli outo kampe, burka vai liekö ollut niqab, ettei naamaa näkyny. Burkasta huolimatta istuja näytti mieheltä, vaikka ylejään burkaa käyttävät naiset. Eivätkä burkan käyttäjät kirkonpenkeillä istuskele. Ovat enemmänkin kontallaan ihan muisa paikoisa. Vaan äänestähän tuon tunsi, kun suunsa aukaisi. Mukavan Paikan isäntä se siinä oli kiiminkiläissuoja pääsä. Morot vaihettiin kuten myös Lieksien, Leken, Nöötin ja Mauritz Kuusikon med hunden kera. Hyvin kuului matkalaisilta reissu sujuneen. Juoksijajoukko oli kipeneen huvennut mennäperjantaista, mutta vauhti se vain koveni. Käyränperän Matias hurjasteli eka kerran viistoistasella alkavan ajan ja isän kannustushuuto oli valtaisa. Meinasi monta säikähtänyttä varesta tippua oksalta. Kovan vastuksen antoi parvi nuoria suunnistajia. Liekö Hannukselan Eija komentanut pojat kisaamaan kartatta ja kompassitta. Koko porukka pisteli alle hölökkärajan ja seasa Matiaksen adjutantti Ville, joka oli maalissa vallan sekaisin ennätysvauhdistaan. Ei siinä konkareita liemmalti kunnioitettu. Viime kerran mitalisti Eskelinen pullahti pisteitten ulkopuolelle ennen naisten ykköstä Mariaa, joka ei tuntunut olevan tyytyväinen aikaansa, vaikka se direktoraatin mielestä oli ihan passeli ja tunnettu Ronkainenkin oli hevosenkengässä pelkkä vastaantulija. Puttaalaistrion hännimmäinen Sirviö tiputti hevosmies-Heikin eliitistä. Ei haitannut, kun koelähtö oli mennyt Äimärautiolla putkeen. Pohjois-Iin Haapaniemi ja Oulun Holmi antoivat Arin maalikameralle tarkimmat hommat tasa-ajalla. Pöngäpään hamekvartetin keulilla tuli lupaava tulokas Elina Luukkonen. Direktoraatti siunaili ennen starttia musiikinkuunteluvehkeitä, joita ei ole Illissä totuttu näkemään. Tähän saakka on riittänyt linnunlaulu, varesten ja harakoitten toverillinen rupattelu ja hikisten ukkojen läähätys. Oopperan ystävä Ari tinkasi, tulleeko korvanappeihin Verdiä, Puccinia vai peräti Wagneria. Matti veikkasi Metrotyttöjä ja Erkki Junkkarista. Musiikki jäi epäseleväksi, kun varttivauhti-Veijola änkeysi tulokkaalle jänikseksi. Matkanteko sujui hyvin hevosenkenkään, mutta Pameloilla jänis petti karaten liian kauas. Harmittava harhailu ns. Repolanmutkassa toi Elina-rievulle lisäsekunteja sinänsä kelpo aikaan. Yrittäneekö Tarja liikkua harmalla alueella, kun tilasi Taavilta hilloja? Kovaa mentiin kakkosellakin. Illinkylän reippaan nuorison edustaja Teemu paineli enkkariin. Uuden minuutin särkyminen on vain ajan kysymys. Lujaa tuli kakkoseksi Tatu Hyvärinen. Markus fiilisteli pronssille jättäen ennätyksiään kohennelleen tyttöparven taakseen. Heistä keulilla Saara ennen Niinaa ja Hannaa. Enkkarin taisi pinkaista Katariinakin. Vitonen 1. Matias Tiiro 15.59, 2. Ville Parkkinen 16.10, 3. Aleksi Karppinen 16.31, 4. Ville Jussila 16.32, 5. Sampo Rahko 16.40, 6. Iisak Helander 17.49, 7. Matti Eskelinen 18.01, 8. Maria Virpi 19.24, 9. Markus Ronkainen 19.33, 10. Tom Sirviö 20.43, 11. Heikki Tiiro 20.45, 12. Jari Meriläinen 20.58, 13. Sanna Henriksson 21.29, 14. Jouko Karppinen 21.42, 15. Jari Haapaniemi 22.17, 16. Pauli Holmi 22.17, 17. Elina Luukkonen 24.46, 18. Tarja Huru 24.50, 19. Saija Kotila 26.42, 20. Päivi Autio 27.26 Kakkonen 1. Teemu Pyörälä 7.05, 2. Tatu Hyvärinen 7.30, 3. Markus Pyörälä 8.13, 4. Saara Laine 8.19, 5. Niina Holmström 8.25, 6. Hanna Soronen 8.29, 7. Aaro Ahola 8.34, 8. Katariina Pyörälä 8.38, 9. Otso Häyrynen 8.40, 10. Paavo Niemelä 9.44, 11. Noora Kakko 11.48, 12. Venla Laine 14.15, 13. Riikka Kotila 14.16 |