Ville Jussila Oulun kaupungin Kierikin lähiöstä eppäili ennen starttia, löytyykö maalaisista ollenkaan miehen vastusta. Ihan oikein eppäili, sillä ujot maalaispojat antoivat statin nuorukaisen mennä menojaan.
Direktoraatin johtaja Taavi oli päivystänyt pitkin toukokuuta kevään joutumista Illiin saattaakseen yhteiselle kansalle ilosanoman Illinjuoksujen avauksesta. Kipeneen lipsahti helluntain yli, vaikka luonto on ollut tänä keväänä kovin armelias perinteille ja kuivattanut baanan jotakuinkin pitkän ajan keskiarvon mukaisesti.
Tohilanhaara oli tyyni ja vapaa joutsenten, telkkien ja lentokonneitten välilaskuille. Rannan koivut viheriöivät hiirenkorvilla, joutuisammat jopa rotan. Kirkonpenkin vakioväki: Kamsulan Leke, Mukavan paikan isäntä, vankkumaton urheilumies Vode, Lies-Arppa ja -Esa ja karaoken kruunaamaton kuningas von Backman huomioivat, kuinka ruoho vihannoi kuin suvivirressä ikään.
Kalle-Kustaan maasta huligaanien ja muitten aijeeraajien lähiömellakoita maanpakoon lähtenyt Mauri Kuusikko fundeerasi, jotta liekö muotia oleva hulluruoho jo kerennyt Illiin. Kovin rauhallisilta ja säyseiltä toki orastavat heinänkorret näyttivät. Viime aikojen uutisten säikyttäminä jättivät paikalla olevat kisakoirat kaiken varalta telmimättä hevosenkengän varrella.
Baana oli riimakunnossa, kun Taavin lähtökomento kajahti Illin illassa. Paikotellen meinaa reitti olla vähän ahas, kun rakentaminen pakkaa villiintyneen Illissä. Luontokappaleet, kuten varekset, harakat ja rätsit toki kunnioittivat liikunnan harrastajia ja ymmärtävät rakentaa poikkeusluvin kotinsa liikuntareittejä haittaamatta.
Ville Jussila Oulun kaupungin Kierikin lähiöstä eppäili ennen starttia, löytyykö maalaisista ollenkaan miehen vastusta. Ihan oikein eppäili, sillä ujot maalaispojat antoivat statin nuorukaisen mennä menojaan. Joskohan tämän vuojen Oulun Etta nimettäis Kierikistä? Jussilaa säesti hienosti maalle piipahtanut hirviurheilijaperheen isannus Lalli pistesijan tuntumassa.
Illin oma poika Hiltula toi kotikonnuilleen hopean olleen aikaansa tyytyväinen. - Aika oli nyt tuo ja toisella kertaa joku muu, oli rauhallinen kommentti maalissa. Syytä tyytyväisyyteen voidaan olla Päkkikankaallakin vuoren varman Kukkulan napatessa jos kuinka monennen mitalin. Olisi passannut Nöötinkin olla pikalla. Tosi urheilumies Tervola tuli traditionsa mukaisesti fillarilla Kiimingistä.
Naisten keulapaikan otti nuori Hanna erinomaisella ajalla jättäen Lallin maalikameraratkaisulla ja lupaavassa kunnossa olleet Artsin, uittourheilija Rikun ja emerituspostin taakseen. Pitkästä aikaa näimme pirtsakan Helinänkin Illissä. Arim joutui tutkimaan maalikameralla pöngäpäässä kaupunkilaisneitojen järjestyksen.
Kakkosen kärki meni Illin nuorisolle Inkan voittaessa ja Markuksen vallatessa hopean. Isoveli oli jäänyt sulattamaan herkuista saamaansa ähkyä kotisohvalle. Kakkonen oli muuten kovin tyttövoittoinen Markuksen ja Joonan seikkaillessa seassa ihan hyvällä menestyksellä.
Vitonen 24.5.2013 1) Ville Jussila 17.24, 2) Arto Hiltula 18.10, 3) Pekka Kukkula 18.31, 4) Toivo Tervola 20.15, 5) Heikki Tiiro 21.35, 6) Hanna Järvenpää 21.46, 7) Teuvo Lalli 21.46, 8. Arto Hand, 22.26, 9) Riku Pakanen 24.10, 10) Kalevi Heinikoski 24.40, 11) Helinä Toiviala 25.33, 12) Päivi Autio 28.25, 13) Sirje Lalli 32.19, 14) Sari Vainikainen 32.19. yksi DNF
Kakkonen 1) Inka Välipakka 7.42, 2) Markus Pyörälä 8.07, 3) Saara Laine 8.45, 4) Niina Holmström 8.57, 5) Katariina Pyörälä 8.58, 6) Veera Annunen 9.14, 7) Joona Mäkipaaso 9.16, 8) Saija Kotila 9.55, 9) Roosa Mäkipaaso 10.23, 10) Noora Nykänen 11.57, 11) Venla Laine 11.58.
|