UUDET NIMET ILLIN VITOSEN KEULILLA
2.9.2012
Kovin erikoinen alkuverryttely nähtiin Illissä elokuun viimeisenä perjantaina. Vihdoinkin numerolapun kuitannut Tiiron Matti haki vasaran peräkontista ja alkoi naputella majan kuistin irronneita lankkuja kiinni aivan kirkonpenkin juurella. Hyvinhän se homma käytti, olihan työasento kutakuinkin sama kuuin pollea kengitettäessä ja sehän kuuluu pollenkin verryttelyrituaaleihin. Tosi tarpeeseen toki tuli lankkujenkin kiinnitys, olihan niistä vaaraa liikkujille ja toisaalta kunnan omaisuudestakin täytyy jonkun huolehtia. Kausikorttipenkillä Matti von Backman lausahti Järvelän Vodelle, josko kunnan tekninen toimi lie jättänyt kirkonpenkin alustan kunnostuksen Herran haltuun. Toinen Matti vain ei jaksanut oottaa korijausta. Von Backman esitteli Battery-lippistään, joka kuulemma antaa virtaa päähän ja jopa kipeneen kinttaisiin asti. Mies toimii patterilla kuten se kuuluisa pyörä. Mukavaa hyörinää nähtiin majassa ja liepeillä, kun juoksijoiden ohella rotukoiramiehet valmistelivat kisojaan. Liekö olleet paneeli-koiria? kausikorttilaista em. lisäksi varasivat paikkansa Kamsulan Leke, Lies-Esa, Mukavan Paikan mies ja Viinamäen Pekka. Pari nimeltä mainitsematonta entistä lentopallopoikaa kurkisteli ujona nurkan takkaa. Illan kisassa saatiin uusi ja varsin erikoinen mitalikolmikko. Reippaan puoleisen voiton nappasi harvemmin Illissä nähty metsien mies Jouni Kujala. Hopealle kiirehti hienolla juoksulla tutumpi illinkävijä Maria Virpi, joka kuuluu Puttaan kovakuntoisimpaan sisarussarjaan. Pronssi meni Illinkylän juniorille Teemulle, jolle ei ole kakkosesta kuin maistaa. Pekanrämmeen hevosmies-Heikki ylsi elämänsä sijoitukseen kuten muutkin eliittiin yltäneet, erikoismaininnalla ja kovalla ajalla juniori Hanna. Esko Takalo pääsi vihdoin haamurajan alle jättåäen kokeneet Puurusen ja ex-päkkikankaalaisen Ollin keviästi. Perhesarjassa Kaistot löivät Laineet. Direktoraatti, Taavi sihteereineen ja Ari joutui tovin oottelemaan Mattia ja Liisaa. Kyseessä ei ollut Juhani Ahon tunnetuksi tekemä junnaa ihimettelemään lähtenyt lapinlahtelainen aviopari. Ei toki, vaan sisarukset, joiden juoksu näytti välillä menevän porisemiseksi, vaikka kuuluvat hiljaiseen ja vähäpuheiseen sukuun. Kakkosella piti Inka Teemun poissaollessa huolen siitä, että ykköspaikka jää kotisaareen. Kovin lähelle kasin haamurajaa jäi jälleen Kierikin neiti Heidi. Pronssille juoksi oululaislupaus Pyry. Taustalla Illinkylän nuorison seassa nipisti Hanna jälleen sekunnin ennätyksestä. Meneekö ysi vielä tänä syksynä? Vitonen 1. Jouni Kujala 17.59, 2. Maria Virpi 19.22, 3. Teemu Pyörälä 19.23, 4. Heikki Tiiro 19.30, 5. Jari Meriläinen 19.32, 6. Heikki Kaisto 19.54, 7. Esko Takalo 19.56, 8. Jorma Puurunen 20.30, 9. Olli Juntunen 20.36, 10. Hanna Järvenpää 21.56. 11. Tero Halonen 22.01, 12. Saara Laine 23.20, 13. Jani Laine 23.21, 14. Jussi Tiiro 23.53, 15. Päivi Kaisto 24.53, 16. Liisa Lapinkangas 31.19, 17. Matti Tiiro 31.20. Kakkonen 1. Inka Välipakka 7.45, 2. Heidi Kokko 8.05, 3. Pyry Sirviö 8.32, 4. Katariina Pyörälä 9.02, 5. Hanna Soronen 9.12, 6. Saija Kotila 10.15, 7. Milla Kurkela 10.21, 8. Ilmari Välipakka 10.29, 9. Venla Laine 10.35, 10. Aleksi Ahola 11.54, 11. Elias Välipakka 11.55, 12. Noora Kakko 12.01, 13. Arttu Kantovuori 14.17. |