LAINEEN TAHDISSA ILLISSÄ

27.8.2012

 

Kovin oli hiljaista Illin perjantai-illassa. Lieneekö syynä olleet

Lahdesta televisioidut varjokisat. Illin edustus ja IAAF:n tuttu

delegaatti Hannus nähtiin käyvän tiukkaa raatia Illinjuoksujen

suojelijan Ike Kanervan kanssa VIP-katsomon ja hyppyrimäkien välissä.

VIP tulee sanasta vippi, joka tarkoittaa, että ei maksa ite, vaan vippaa

muilta tai maksattaa muilla. Ike kertoi tähdentäneensä Lahdessakin sitä,

että Illinjuoksujen päälle ei saa laittaa muita tapahtumia. - Poikasilla

menee hänekseen, tuumi SUL:n kunniapj. seuraajistaan, jotka näyttävät

olevan syyntakkeettomia.

Toki nähtiin Illin kirkonpenkillä uskollisimmista uskollisimmat

vanaattiset urheilumiehet Järvelän Vode ja Matti von Backman. Viime

mainittu kertoi viimeiset musiikkikuulumiset erityisesti Jampan

faniklubista. Tiiron Matilla sen sijaan näytti olevan levoton olo.

Syksy saa ja juoksukerrat vähenevät. Matilla on vielä juoksematta

lupaamansa kaksi kertaa, joista rva Soronen muistuttaa joka viikko.

Monenlaista tekosyytä on ollut: milloin on pitänyht käyttää pollea

sellaisissa toimissa, joista ei voi perhelehdessä tarkemmin kertoa,

milloin on ollut muka töissä perjantai-iltana iltalypsyn jäläkeen.

HTT:n (Hevosmiesten Tietotoimisto) mukaan naama oli totisena ja maha

sekaisin seuraavan päivän hommista. Matti oli menosa hyppäämään

tandemia. Ei toki Friimannin tandemilla harrastamaan nuorison suosimia

paheita, kuten meluamista ja syljeksimistä, vaan lentokonneesta. Em.

tietolähteen mukaan hyppy oli onnistunut, alastulo varma kuin Nykäsen

Matilla eikä edes housut sotkeutuneet.

Hiemen vähäväkisestä juoksusta ei jää hirviästi kerrottavvaa

jäläkipoloville. Laineen reippaan urheilijaperheen isannus Jani nappasi

ylimmän podiumpaikan. Tällä kertaa neljällä sekunnilla haamurajastaan

hilijastunut stadin kundi Mäkelä oli hopealla, mikä tietysti teki

eetvarttia Kierikin kyläkauppojen kahavinmyynnille. Ronssilla nähtiin

pitkästä aikaa tuo ahkera uurastaja Kuokkanen.

Muista kannattaa erikseen mainita naisten ykkösen Eevan huikea ennätys

ja hevosmies-Heikin päänahka. Esko Takalo teki kellosepäntarkkaa työtä

nakuttamalla toisen kerran peräkkäin tasaluvut. Miellyttävää oli nähdä

Kierikin tyyliniekka Puurunen eliitissä.

Teemu palasi areenalle kakkosella eikä siinä silloin ole muilla nokan

koputtamista. Lupaava Tuukka hopealla ja sitten tuttu parivaljakko

Heidi&Hanna ennätysajoillaan kahdeksan minuutin äärellä ennen uutta

tuttavuutta Pyryä.

Katariina paineli alle ysin ja Ojakylän nuoriso Hanna ja Milla komeisiin

enkkareihin. Semmoinen erikoisuus nähtiin, että kakkosella oli enemmän

porukkaa kuin vitosella. Tulevaisuus näyttää hyvältä.

Vitonen

1. Jani Laine 17.46, 2. Timo Mäkelä 18.04, 3. Pekka Kuokkanen 18.10, 4.

Jani Hanhela 19.07, 5. Eeva Palosaari 19.23, 6. Heikki Tiiro 19.28, 7.

Esko Takalo 20.00, 8. Janne Paavola 20.06, 9. Jari Meriläinen 20.18, 10.

Jorma Puurunen 20.51, 11. Juha Ukkonen 20.55, 12. Pauli Holmi 21.09, 13.

Veli-Matti Tuomivaara 22.39, 14. Milla Ollonen 23.22.

Kakkonen

1. Teemu Pyörälä 7.39, 2. Tuukka Simonen 7.53, 3. Heidi Kokko 8.02, 4.

Hanna Järvenpää 8.03, 5. Pyry Sirviö 8.29, 6. Aaro Ahola 8.38, 7. Saara

Laine 8.52, 8. Katariina Pyörälä 8.58, 9. Hanna Soronen 9.13, 10. Milla

Kurkela 9.29, 11. Siiri Ukkonen 9.40, 12. Venla Laine 10.00, 13. Saija

Kotila 10.12, 14. Paavo Niemelä 10.16, 15. Viivi Kortesalmi 10.30, 16.

Emma Ahola 12.57, 17. Aleksi Okkonen 13.58, 18. Aapo Tuomivaara 13.58.