HARMAALA ILLIN HAKA
Illinjuoksujen varjossa on pidetty maailmalla muitakin kisoja. On ollut Metsäperän lenkkiä, Z-maratonia ja veteraanikisoja. Lontoossa on järestetty vielä omat geiminsä. Engelsmannit ovat gentlemanneja siirsivät huomaavaisesti omien juoksujensa alkua sen verran pitkälle iltaan, että ei ole ollut päällekkäisyyttä Illin kanssa. Muuten olisivat TV:n katsojaluvut olleet meleko matalat.
Direktoraatti päättikin Taavin johdolla lähettää kiitokset - tietysti tekstiviestillä - Illinjuoksujen suojelijalle Ike Kanervalle, joka on hoitanut aikatauluasiat mallikkaasti raataamalla Lontoossa Elisapetille mukavia saaden tämän siirtämään Lontoon kisoja, iltateetä ja nukkumaanmenoaikaansa.
Hyvin oli taas Illin kutsu kuultu ja 50-päinen juoksijakatras porhalsi metsän siimekseen. Kirkonpenkillä istuskeli tuttu joukko Kamsulan Leken johdolla. Mukavan paikan sähköpyörämies istui virallinen kausikortti kourassa sen mukaisella paikalla myhäillen. Aiheestakin, sillä olihan nähty parhaimmillaan neljä Illin kävijää jonossa Vinnoilin tankilla.
Harvakseltaan Illissä pistäyvä vakaa Asemakylän kasvatti Antti Harmaala ei turhia reissuja tee. Mitali vähintään ja tällä kertaa kultainen. Tuore Illinkylän SM-mitalalisti Hiltula pyyhkäisi hopealle ja hölökkärajan alle kerkesi pronssipoika Parkkinenkin.
Kirkonpenkin asiantunteva yleisö on tottunut näkemään Putaan nuorukaisen Samulin keulapaikoilla eikä pettymystä tullut nytkään. Tusinan verran sekunteja jäi vielä hölökkärajaan, mutta taakse jäivät kovat naamat Lehtinen ja Kirstinä. Ylikiimingin kaupunkilaispoika Hanhela kaipaili toista stadin kundia Kierikin Mäkelää. Kasitoistasen alitus antoi aihetta pienoiseen elvistelyyn.
Neitien ja rouvien ykköseksi kirmaisi laduilta tuttu Eeva Palosaari, mutta kauas ei jäänyt Maria - molemmat kahdenkympin haamurajan alle. Muut emännät huolehtivat pöngäpaikoista. Kiusallisen vähän rajasta jäi lentokoneista hyppelevä Yliriesto, jonka ahaneimmat rationkuuntelijat olivat kuulleet viikolla kiljuttavan naisihmistä. Kyse ei ollut juomasta, vaan kimeähköstä äänestä.
Kiiminkiläisneito Anita äityi kakkosella hurjaan menoon. Tuukka jatkoi hopeaputkea kukistaen hurjalla kirillä Marian, jota mummon kannustus ei aivan auttanut loppusuoralla. Järvenpään Hanna rutisti sekunnilla ennätyksen, mutta illan sensaatioihin kuului Sorosen Hannan puolen minuutin parannus. Äiti meinasi innoissaan tippua kirkonpenkiltä. Pitkäaikaisten kokeilujen jälkeen näyttää löytyneen passeli jänis isästä, joka lienee saanut ohjastusvinkit velipojaltaan. Joukon jatkona Minttu teki hienon debyytin Hilkka-mummon jaTaavi-papan iloksi.
Vitonen 1. Antti Harmaala 16.26, 2. Arto Hiltula 16.37, 3. Ville Parkkinen 16.58, 4. Samuli Harju 17.12, 5. Juha-Matti Lehtinen 17.17, 6. Hannu Kirstinä 17.47, 7. Jouko Hanhela 17.55, 8. Tero Ahola 18.42, 9. Jaakko Pääkkölä 18.46, 10. Heikki Tiiro 19.32, 11. Eeva Palosaari 19.40, 12. Tero Strömmer 19.42, 13. Ossi Granat 19.46, 14. Maria Virpi 19.48, 15. Janne Yliriesto 20.03, 16. Jyrki Mäkelä 20.15, 17. Juha-Matti Vuolli 20.19, 18. Jorma Puurunen 20.44, 19. Markku Loukusa 20.52, 20. Pauli Holmi 21.35, 21. Kari Holmström 21.38, 22. Jari Haapaniemi 21.43, 24. Taisto Kaikkonen 23.27, 25. Saana Ukkonen 23.34, 26. Sanni Junttola 24.13, 27. Tarja Huru 24.26, 28. Raili Hokajärvi 27.07.
Kakkonen 1. Anita Korva 7.30, 2. Tuukka Simonen 7.56, 3. Maria Hiivala 7.56, 4. Hanna Järvenpää 8.09, 5. Perttu Ahola 8.36, 6. Siiri Ukkonen 8.43, 7. Juha Ukkonen 8.47, 8. Aaro Ahola 8.54, 9. Jatta Nurmela 9.05, 10. Hanna Soronen 9.14, 11. Maarit Kestilä 9.43, 12. Miska Koskela 9.46, 13. Paavo Niemelä 10.07, 14. Milla Kurkela 10.13, 15. Jasmin Manninen 10.15, 16. Anni Loukusa 10.41, 17. Jutta Pääkkölä 10.46, 18. Emma Ahola 11.35, 19. Aleksi Ahola 11.37, 20. Aapo Tuomivaara 11.42, 21. Iina Loukusa 11.44, 22. Minttu Kaikkonen 17.24.
|