MATIAS KUKISTI MAAJUSSIN ILLISSÄ

30.7.2012

Käyränperän Matias oli illan hiku ennen heinänsä lattoon saanutta Limingan maajussia Jani Määttää ja pohjoisen poikaa Kittiä, muhakkoa siunaillutta Elinaa ja Oijärven suosikkipoikaa Pääkkölää.


Kovin kummissaan katselivat Leke, Iin tangokuninkaan paijasa herrastellut Matti von Backman, Teppo-Éikka, Mauritz Kuusikko, sähköpyörämies ja muu runsaslukuinen kirkonpenkkiväki kauniissa perjantai-illassa Illin Stadikan hevosenkengässä tarkannäköisenä käyskentelevää miekkosta. IAAF:n ITO (International Technical Official) Matti Hannushan se oli palannut syynäämään Illin kaarteita.

Edelliskerralla oli havaittu 0,5 cm:n kallistus väärään suuntaan eli Tohilanhaaraan päin ja nyt kateltiin, oltiinko huomautuksesta otettu vaari. Toki oli otettu, mutta oliko menty ojasta allikkoon? Ripeä Kuiva-Iin kunta oli vetäissyt sahanmuhat hevosenkenkään, vaikka niiden oikea paikka olisi korvien välissä.

Kyllä siinä joku ihan rumiakin tupisi, kun jalaka upposi puolisääreen, kun olisi pitänyt kehitellä loppukiriä. Kun vielä punkeilta oli niitetty suojaava heinikko, tehtiin loppusuoralla ratarikkoja heinänsängen puolelle kohta enemmän kuin taannoin EM:ssä. Direktoraattiin Arin kamraatiksi Taavin komentama Tiiron Matti oli näkevinään monen hyvän ravin muuttuvan maalilaukaksi. IAAF käsittelee rotestit, kunhan saa Lontoon kisat alta pois.

Hyvät kisat silti pijettiin, ei siinä mittään. Käyränperän Matias oli illan hiku ennen heinänsä lattoon saanutta Limingan maajussia Jani Määttää ja pohjoisen poikaa Kittiä, muhakkoa siunaillutta Elinaa ja Oijärven suosikkipoikaa Pääkkölää.

Vaan mitenkä olisi käynyt, jos hiihtoniilo Laineelle olisi opetettu, mille puolelle piikkareissa laitetaan piikit. Enemmänkin suksiaan liksaamaan tottunut mies oli laittanut piikit sisäpuolelle ja ikävähän se oli jalakapohojalle. Ei auttanut, kun kääntää töppönen nurinpäin Kiviharjulla eli Mördarbackenilla, kuten Mauritz Kuusikko käänsi. Alkumatkalla hankittu johto hupeni sen siliän tien ja unelmien täyttymys Illin voitosta vaihtui hädin tuskin eliittisijaan.

Kaupunkilaisilla on kummat kuijeet, joilla käyvät maalaistolloille elvistelemäsä. Kierikin parivalijakko Sari Kettunen ja Teuvo Lalli tuli maaliin sopupelillä ihan käsi kaulasa, kuin direktoraatille änskää tehen. Oli siinä Arin maalikamera lujilla, että sai rekisteröityä rinnanmitan eron.

Illin asutusalueen kärkinuoriso oli valmistautumassa viikonlopun koitoksiin Raaheen ja laisti Illin kakkosen. Niinpä voittoon ennätti aivan uusi kasvo Tuukka Simonen. Ei toki turkulainen vihreä poliitikko, vaan lupaava urheilijanuorukainen. Hyvistä ajoistaan huolimatta oli Heidin ja Hannan taipuminen himmeämmille mitaleille.

Toki illiläisiä riitti kakkoselle nytkin. Kouvolan veljesten Akun ja Otson välissä Ahola Brothers ja Saaran takana Miska. Millalla taisi juoksu mennä Jasminin kanssa porisemiseksi, mutta pappa ei tykännyt ollenkaan huonoa. Hyvä se on naisten harjoitella porinajuoksua pienestä pitäen.

Vitonen
1, Matias Tiiro 16.22, 2. Jani Määttä 16.27, 3. Hansi Kitti 16.40, 4. Elina Lindgren 16.59, 5. Joonas Pääkkölä 17.22, 6. Juha Tiilikainen 18.14, 7. Petri Huhtala 18.18, 8. Jani Laine 18.24, 9. Tero Ahola 18.50, 10. Antti Meriläinen 19.58, 11. Timo Kaveri 19.04, 12. Jari Meriläinen 19.22, 13. Jarmo Holappa 19.40, 14. Heikki Tiiro 19.45, 15. Esko Takalo 19.52, 16. Heikki Kaisto 20.05, 17. Markus Ronkainen 20.05, 18. Eeva Palosaari 20.10, 19. Jorma Puurunen 20.30, 20. Jouko Kaarteenaho 20.34, 21. Reijo Hummasteniemi 20.37, 22. Maarit Kaveri 20.39, 23. Kari Paukkeri 21.13, 24. Jouko Lyytikäinen 21.17, 25. Sari Kettunen 21.25, 26. Teuvo Lalli 21.25, 27. Juho Juntunen 22.39, 28. Maija Kumpula 23.03, 29. Jussi Tervaoja 23.07, 30. Hannu Norrena 23.07, 31. Anette Lalli 23.56, 32. Taisto Kaikkonen 24.17, 33. Tarja Huru 24.35, 34. Päivi Kaisto 24.43, 35. Sanni Junttola 25.38, 36. Maarit Kestilä 26.09, 37. Teuvo Kaikkonen 27.54, 38. Katri Puurunen 39.53.


Kakkonen
1. Tuukka Simonen, 7.58, 2. Heidi Kokko 8.05, 3. Hanna Järvenpää 8.12, 4. Aku Häyrynen 8.36, 5. Perttu Ahola 8.39, 6. Aaro Ahola 9.05, 7. Saara Laine 9.19, 8. Miska Koskela 9.28, 9. Otso Häyrynen 9.45, 10. Saija Kotila 10.03, 11. Jutta Pääkkölä 10.06, 12. Milla Kurkela 11,00, 13. Jasmin Manninen 11.02, 14. Venla Laine 11.15, 15. Aleksi Ahola 12.15, 16. Saku Keränen 15.31, 17. Okko Keränen 16.08.