Matias voittoputkessa Illissä

6.7.2011

MATIAS TIIRO VOITTOPUTKESSA ILLISSÄ

Heinäkuun avausjuoksu jouduttiin aloittamaan kipeneen erikoislaatuisessa

tilanteessa. Direktoraatin jäsen K. Kantola oli matkoilla ja niinpä

Illin pomo Taavi käynnisti tuurausrotaation. A. Lipitsä sai komennuksen

K. Kantolan vihkon ääreen jurykoppiin siistiin sisätyöhön. Juryhommia jo

pitkään opiskellut ja hyviä näyttöjä antanur Tiiron Matti kutsuttiin

tuuraamaan A Lipitsää ulukokausteelle.

Näin saatiin homma pelaaman. K. Kantolan poissaolosta kisojen suojelijan

Ike Kanervan kautta vihiä saanut IAAF ( Internalional Association of

Athletics Federations) oli lähettänyt paikalle tutun tarkkailijan Matti

Hannuksen, jolle luonnollisesti tarjottiin paikka kirkonpenkin

VIP-katsomosta.

Homma käytti tarkkailijan mukaan sataprosenttisesti jos ei ylikin,

vaikka Ike soitti hermostuksissaan Tiiron Matille varmistuspuhelun viime

tingassa. A. Lipitsä ihmetteli, että eikö tekstiviesti olisi piisannut.

Taavi tiesi, että Iken kännykässä on nykyään tekstariesto.

Lähtöviivalle kokoontui lämpöisessä kesäillassa monta kauden

ensikertalaista. Tanssilavoilta helposti bongattava Juntusen Artsi,

jolta taittuu Oijärven nilikkuhumppa siinä kuin bugitkin, oli tuttuun

tapaan lähdössä paidatta. Tarkkailija Hannus hyväksyi sääntöjen harmaan

alueen rajoilla olevan asun johtuen siitä, että Hannuksen kaveri

Tervaoja oli myös paidatta kuten seikkailu-urheilija Mäkinen.

Puolivauhti-Veijola muistutti Mäkistä Illin kisan luonteesta, että

riittää kun juoksee vitosen loppuun. Ei tarvitse tehdä seikkailukisojen

temppuja matkan varrella - ei tartte pyörää, kanoottia tai venettä, ei

saa kiipeillä puissa eikä mennä uimalla Tohilanhaaran yli.

Kirkonpenkillä ei näkynyt Lumijoen vaikutus. Törstinä istuivat

VIP-katsomossa Lassi, Martti, Arppa, Osmo, Eikka, Esa ja ruotsinvieras

Kuusikko. Spekulaatiot voittajasta henkilöityivät Tiironperän Matiakseen

edellisviikon ennätyksen perusteella. Ja näin kävi.

Matias peesaili Elina Lindgrenin perässä Pamela-kukkuloille saakka ja

poimi hedelmät hevosenkengässä kirillään. Elina oli käynyt Turkissa

valmistautumassa Illin lämpöön Turkissa ja hyvinpä tarkeni. Aika jäi

ennätyksestä muutaman sekunnin. Pronssin nappasi seikkailija Mäkinen

pysyen samalla tasolla jo muutaman vuoden. Mies malttoi juosta koko

matkan temppuilematta.

Laatuaikaa perheineen Illissä viettävä Laine oli tutusti mitalin

tuntumassa, kuten vitonen Hiltunenkin. Onni Niemelä oli viekoitellut

kaverinsa Juha Ronkaisen Illiin eikä turhaan. Pistesija heti kerralla ja

tunnetun Kuokkasen päänahka. Kuokkanen riemuitsi kukistettuaan tutun

kilpakumppaninsa Meriläisen.

Hevosmiehistä Heikki ylsi eliittiin ja hyvin kulki Jusillakin jäneksen

perässä. Takavuosien kova nimi Kaisto jäi taakse kuin myös Tiiron Villen

hillanpoimija Niemelä. Näillä näkymin Villelle on hilloja luvassa.

Kakkosella mentiin jälleen tyttöjen komennossa. Pyssyurheilija Tiia

kokeili tällä kertaa onnistuneesti sprinttiä. Muut mitalit

yllätyksettömästi Heidille ja Sannalle. Uudet tulokkaat Häyryset

debytoivat lupaavasti. Paavo lähetyy ennätysajallaan vääjäämättömästi

yhdentoista minuutin rajaa.

Vitonen

1. Matias Tiiro 16.45, 2. Elina Lindgren 16.52, 3. Seppo Mäkinen 17.48,

4. Jani Laine 17.55, 5. Jarkko Hiltunen 18.36, 6. Juha Ronkainen 18.46,

7. Pekka Kuokkanen 18.47, 8. Jari Meriläinen 18.52, 9. Heikki Tiiro

19.53, 10. Sami Pesonen 20.03, 11. Esko Takalo 20.17, 12. Jussi Tiiro

20.45, 13. Joni Kaisto 21.20, 14. Onni Niemelä 21.26, 15. Sanna

Henriksson 20.30, 16. Maria Vesala 21.42, 17. Pauli Holmi 21.43, 18.

Jorma Puurunen 21.45, 19. Ulla Silventoinen 21.49, 20. Jouko Lyytikäinen

22.39, 21. Jussi Tervaoja 23.54, 22. Arto Juntunen 26.26, 23. Anne

Hautamäki 28.23.

Kakkonen

1.Tiia Pökkä 8.07, 2. Heidi Kokko 8.30, 3. Sanna Loukusa 9.05, 4. Aku

Häyrynen 9.12, 5. Saara Laine 10.36, 6. Saija Kotila 10.37, 7. Otso

Häyrynen 11.01, 8. Paavo Niemelä 11.06, 9. Venla Laine 11.23, 10. Mari

Häyrynen 11.30, 11. Hanna Soronen 11.42.