ILLIN VOITTO TYRNÄVÄN POTTULAKEUKSILLE
11.7.2011
Illissä palattiin normaaliin päiväjärjestykseen, kun K. Kantola kotiutui direktoraattiin Taavin ja A. Lipisän keralle. Mies pelkäsi saaneensa lopputilin, kun oli lukenut Tiiron Matin hyvin suoritetusta vikaeerauksesta. Entisenä ay-aktiivina K. Kantola oli miettinyt asian viemistä työtuomioistuimeen. Asia saatiin hoidettua kirkonpenkillä ennen juoksua ilman YT-neuvotteluja. Juoksun laistanut Järvenpään Matsoni päivitteli lauhaa säätä vanhaa sananpartta lainaten: - Huh hellettä! sanoi jänis pakkasella. Kirkonpenkin harras väki on sakkia, jota ei lauhalla palele. Lancen läsnäoloa kipeneen ihmeteltiin, mutta mies kertoi joutuneensa desinfioiduksi Tour de Francelta jo ennen kiertueen alkua. Maamme-laulu jäi Illissä kuulematta, kun Matti von Backman oli karannut ongelle. Väliaikatietoina saatiin viestiä 13:sta ahavenesta ja suurista särijistä. Lance ihmetteli Matsonin setä-Reksaa, kun tämä kertoi ei-olleensa kertaankaan kilpailijana Tapiohiihdoissa ja Illinjuoksuissa. Peräti harvinainen urheilumies. Toinen Ruotsin vieras Kuusikko sentään on juossut vuosikausia Illissä. Kalevan Källi muisteli kaiholla menneitä aikoja, kun kotikylänsä Huoviskylän naapurin Kauno-poika toimi Illin ylituomarina. Toki Källi tähdensi sitä, että homma käyttää nykyvoiminkin. Vakituiset kärkinimet puuttuivat tällä kertaa lähtöviivalta. Niinpä veikkaukset supertriplassa olivat todella hankalia ja kertoimet kovia. Illan mitalistit kävivät näyttävän taiston. Vielä hevosenkengässä vaihteli tilanne moneen kertaan. Tyrnävän pottulakeuksien koiraurheilija ja lajinsa huippu Juha Snåre ratkaisi loppusuoran kirillään voiton ja koiramies K. kantola myhäili - toki puolueettomasti - jurykopissa. Illissä menestymään tottunut Hannu Kirstinä nappasi hopean ennen nuorta herrasmiesurheilijaa Samuli Harjua. Illin uudisasukas Hiltula jäi taas niukasti podiumin ulkopuolelle jättäen taakseen illan pohjoisimman osanottajan Muonion suksimiehen Frimanin, joka ei kuulemma ole mitään sukua samannimisille ja melkein samannimisille laulajille. Kierikissä pantiin pannut kuumiksi Mäkelän pistesijasta ja toisen kaupunkilaisen Meriläisen päänahkasta. Mäkelää komppasi hienosti lennokkaalla askeleellaan eliittiin ennättänyt Puurunen. Ternimaito näytti taas tehonsa. Kuivaniemen nuoriso on tuttinsa sylkäissyt. Kylän edustaja Jari Haapaniemen henki kuluki ja tuloksena oli heti monta päänahkaa. Jari harmitteli Karenien poissaoloa baanalta. Rebekka iloitsi minuutin aikaparannuksestaan. Jurykopissa neuvottiin käymään tiheämpään, jolloin 20 minuuttia alittuu tuolla kehityksellä kuukaudessa. Kakkosta hallitsi taas Teemu. Heidi ja Hanna kävivät tiukan kisan hopeasta. Heidi sen kirkkaamman mitskun nappasi hyvällä ajalla Hannan juostessa palindromin. Kesävieras Aku Häyrynen teki huiman parannuksen uudelle minuuttiluvulle. Lupaava esitys oli myös ähtäriläisellä Huhtamäen nuorisolla Hermannin päätyessä tasan kymppiin. Ojakylän kylätoimikunnan edustajat hra. Kosamo ja rva. Nurmela olivat sivukirkonpenkillä täpinöissään Jatan hienosta ajasta, jota pöngäsija ei himmentänyt. Kaiken kaikkiaan ennätysnopea kakkonen. |