Illinjuoksut 25.8.2017

28.8.2017

Vili Niemi vilisti hukkaan Illissä

Ilimasto se vaan muuttuu maalimalla ja Illissä. Sorsajahin aatonaaton helteestä ei ollut tietoakaan elokuun viimisissä Illinjuoksuissa.
Direktoraatin lukaalin lämpö oli laskenut kesän 45 asteesta valkoisen miehen siedettäväksi.
Kurkela ja Kierikin mies Kokko vääntäytyivät jopa lämmittelmään kylymältä kirkonpenkiltä.

Penkillä syntyi raatia, josko penkit häätyisi lämmittää, kun iso osa istujista on eturauhasen suhteen harkäsä iäsä. Paikalle sähkövehkeellään kurvannut Mukavan Paikan Vanhaisäntä lopetti raatit lyhyeen paljastaen norjalaispässin pökkimän villapaijan.
 - "Tarkeneminen on pukkeutumiskysymys. Joka ei täsä iäsä ossaa panna kamppetta päälle joutaa kuolla". Laittamattomasti sanottu.

Oli sitä kylymänkarkotinta muillakin. Oikein käjestä pittäin onnittelivat Kurkela, Osmo, Järvenpään Reksa ja kumppanit von Backmania uusista neon-oranssisista hanskoista.
Omistaja meinasi, että on hyvä kampe, jos sattuu sammumaan syyspimiällä ojjaan. Erottuu jo kauas eikä jää hukkaan virkavallalta tai muilta auttajilta. Lähes yhtä koriat olivat Matsonin lipposet.

Kirkonpenkin väki oli liikuttunut Kierikin seurakunnan päätöksestä luovuttaa jakkukyläläisten myötäjäisinä Jakkukylän hautuumaa Iille. - Hieno ele, totesi von Backman.
Toivottiin vielä lahjoituksena jakkulaisille ommaa kirkonpenkkiä Illiin. Porukalla harmiteltiin Säiden Haltijan virhettä lähettää iso hurrikaani Teksasin rannoille.
- Ei ne lännenmiehet tartte myrskyjä, ku eivät pyyvä nahkisiakaan. Palijo tarpeellisempi olis myrsky Viinamäen Hessulle.

Direktoraatti Nööti, Ari ja kellomies joutui ihimepaikan etteen. Maan kuulu suunnistaja etelänmies Vili Niemi oli juossu hukkaan ennen Hietaharjua.
 - On se kumma, kun viime vuosina on vain kaksi juossut pois baanalta ja molemmat suunnistajia.
- Pittääkö nuille laittaa joku GPS-härpäke völijyyn, että pysyvät reitillä, aprikoitiin lukaalissa. Myös kirkonpenkin väki tähdensi kaidalla polulla pysymistä.

Ilman omia koukeroitaan olisi Niemi liittynyt reippaasti harvinaiseen hölökkärajan alittajien sakkiin. Voitto toki tuli komeasti Päkkikankaan ässästä Kukkulasta.
Taidettiin kylällä keittää hopean kunniaksi monet pöönövellit Kankkulan kaivon vetteen. Pitkästä aikaa nähtiin sitkeä Kujala podiumilla. Illin juniori Teemu ja hevosmies-Heikki joutuivat taipumaan.

Virkkulantien varressa iloittiin Heikin ohella Junnilan pikajunan Ressu Redfordin pistesijasta.
Tuppisuu mies kertoi vuolaasti kesän menneen arkina metsän siimeksessä rasteilla ja pyhien seutuun oli viiletetty tanssiparketeilla. Oli opetellu tanssauttamaan daameja jopa kainalon alta.

Loput eliittisijat menivät muihin kinkeripiireihin. Ilahduttavaa oli nähdä Marian kovakuntoinen meno. Arja ilahdutti Sandströmiä nimikkobiisillä hengen nostatukseksi. Hyvin toimi, tuloksena huippuaika kaksi venttiä ja puhdas kirivoitto Oijärven ykkösurheilijasta Klaavuniemestä.

Juoksun loppupäässä nähtiin sellaisia laupeudentekoja, että kirkonpenkin väki liikuttui lähes kyyneliin.Takavuosilta tunnettu illinjuoksija Wanhan Haminan kasvatti Sauli Meriläinen toimitti jäneksen virkaa pyyteettömästi. Miehen kisapaita on tabula rasa. Sponsoritarroja ei ole vielä ilmaantunut. Näin ollen Sauli ei starttaa lappurinnassa virallisesti.

Suuren maaliman tyyliin hän hoiteli direktoraatin suostumuksella ja innostamana ensin emeritus-posti Heinikoski sr:n vetoavun, mikä toi alle puolen tunnin ajan.
Vähän puhallettuaan Sauli jatkoi assisteeraamalla Jounin huikeaan, suorastaan mielettömään tulosparannukseen, kerrassaan yli puoli minuuttia.


Kakkosella näytti Illin Paavo kantapäitään niin Vasikkasaaren kuin Ojakylänkin nuorisolle.

Vitonen
1) Vili Niemi 17.43, 2) Pekka Kukkula 18.04, 3) Kyösti Kujala 18.09, 4) Teemu Pyörälä 18.16, 5) Heikki Tiiro 18.25, 6) Esa Mäkelä 18.35, 7) Lauri Päkkilä 19.03, 8) Teemu Kangasharju 19.33, 9) Maria Virpi 19.38, 10) Kalle Määttä 19.57, 11) Jorma Puurunen 20.28, 12) Niklas Mäenpää 21.11, 13) Jari Meriläinen 21.17, 14) Thomas Sandström 21.21, 15) Hannu Klaavuniemi 21.23, 16) Heidi Kokko 22.27, 17) Jussi Tiiro 22.36, 18) Noora Holmström 22.58, 19) Kati Kuivalainen 23.17,  20) Tapio Manninen 26.13, 21) Kalevi Heinikoski 29.27, 22) Jouni Hattunen 31.24.

Kakkonen
1) Paavo Niemelä 8.02, 2) Hilla Mäenpää 8.29, 3) Patrik Mäenpää 8.37, 4) Milla Kurkela 8.49.