Illinjuoksut 190713

21.7.2013

LIMINGAN MIEHET JYLLÄSIVÄT ILLISSÄ

Kuten jo aiemmin on Illin kirkonpenkillä todettu, ei mikään ole ikuista. Se nähtiin taas konkreettisesti, kun Illissä vietettiin Taavitonta perjantaita. Jo kolmatta vuosikymmentä Illinjuoksuissa touhunnut direktoraatin johtaja Taavi laisti juoksuillan.

Seuduilla näillä tunnettu kalamies oli tormannut onkikisoihin. Hyvin hän oli toki hoitanut työhön perehdyttäminen, sillä Ari, kiva kokkipoika Tiiron Matti ja kokenut Nööti hoitelivat hommansa mallikkaasti.

Taavilla oli mainio onkikeli, sillä reippaat sadekuurot pitivät Illissäkin hereillä niin juoksijat kuin kirkonpenkkiläiset ja muut katsojat. Nöyrästi anoivat kausikortittomat lupaa saada sijaa sateelta suojassa penkillä. Laupiaasti armahti penkin väki lähimmäistä muistaen parin tuhannen vuoden takaisen tallikortteeriannon.

Mauritz Kuusikko med hunden tutustui jurykopin hermokeskukseen aikoen antaa vinkkejä Vasaloppetin ja Lidingöloppetin direktoraateille vihkon käytöstä. Taavilta varustekassin saanut Ari lupasi auliisti Illin innovaatiot naapurimaan käyttöön tarjosipa pehmytlyijyistä pännääkin lahjaksi.

Pyöräilevät kirkonpenkin miehet Järvelän Vode ja Leistonperän Oikarisen Kake olivat likomärkiä, mutta eivät niin kosteita kuitenkaan, että luonto olisi ollut pois. Mukavan Paikan isäntä taisi ookata autolla. Pelkäsikö sähköpyörän oikosulkua satteessa? Suu oli messingillä, kun madiassa oli kiitetty Mukavan Paikan palvelualttiutta.

Oman kylän ykköstykit taisivat olla juoksun aikana pirttiukkoina, sillä kotipaikkakunnalle ei jäänyt edes yhtään eliittipaikkaa. Lähimpänä hevosmies-Heikki. Jatkuvien satteitten takia olivat Limingan maajussit joutuneet pitämään rokulia ja pelkästään liippaamaan vikatteita, terottamaan heinäseipäitä ja vuolemaan haravanpiikkejä.

Levosahan se kunto herkistyy, minkä näytti Lakeuden kaksikko Heinonen & Määttä suveneerilla tavalla reippaalla kaksoisvoitolla. Kaksikko siirtyy kotipaikkansa historiaan Hannu Krankan, Abraham Ojanperän ja Vilho Lammen seuraan. Pronssimitalisti Laine jäi lähes pari minuuttia.

Kovakuntoinen kainuulaistunut Seppo Kellokumpu vierailee joka kesä Illissä. Podiumpaikka oli lähellä. Merkille pantavaa oli kahden Kierikin kaupunkilaispojan Kaverin ja Isolan eliittipaikka. Samoin naisväen Marian ja Eevan rynnistys. Kirkonpenkillä pidettiin heidän etunimiään kovin hyvinä, joskin Eevan muinainen omenansyöntiin yllytyksen kauaskantoisista seurauksista tykättiin huonoa.

Kokenut Ellilä palasi pitkän tauon jälkeen Illiin varsin kopsakassa kunnossa. Vielä oli askeleessa lentoa. Uusi tulokas Pesonen joutui tunnustamaan Kierikin katupoika Puurusen paremmakseen. Kovasti parantanut Holmström sivusi pöngäennätystä, mutta harmillisesti Riikka ja Juulia olivat vielä takana.

Kakkosella juhli Riitta Kauppinen. Aaro ja Otso kävivät hyvän kisan himmeämmistä mitskuista jättäen Akun nurmikolle. Liki kaikki kerkesivät alle kymmen minuutin ja Aleksikin ennen cooperin täyttymistä.

Vitonen
1. Juha-Matti Heinonen 16.15, 2) Jani Määttä 16.30, Jani Laine 18.23, 4. Seppo Kellokumpu 18.32, 5. Timo Kaveri 18.40, 6. Matias Ilmonen 19.05, 7. Maria Virpi 19.07, 8. Eeva Palosaari 19.16, 9. Jorma Ellilä 19.20, 10. Reijo Isola 19.45, 11. Heikki Tiiro 20.21, 12. Jorma Puurunen 20.58, 13. Harri Pesonen 21.05, 14. Anita Korva 21.38, 15. Kari Holmström 22.02, 16. Riikka Haataja 22.22, 17. Juulia Väisänen 23.12.

Kakkonen
1. Riitta Kauppinen 8.24, 2. Aaro Ahola 8.38, 3. Otso Häyrynen 8.40, 4. Aku Häyrynen 8.45, 5. Katariina Pyörälä 8.50, 6. Konsta Pesonen 9.09, 7. Perttu Ahola 9.12, 8. Milla Kurkela 9.18, 9. Alisa Kaveri 9.27, 10. Joona Mäkipaaso 9.48, 11. Aleksi Ahola 11.47.